Kanta-Häme Forssa

Ulosoton toimipiste jää Forssaan – Lakkautusuhka väistyy ainakin toistaiseksi

Ulosoton toimipisteen lakkautusuhka väistyy Forssassa ainakin toistaiseksi. Kuvaaja: Tapio Tuomela

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on päättänyt, että ulosoton toimipaikkaverkostoon ei tehdä nyt muutoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että Forssaan jää ulosoton toimipiste. Toimipaikkaverkostoa on tarkasteltu osana ulosoton laajempaa uudistusta.

Valtakunnanvoudinvirasto teki oikeusministeriölle syksyllä 2017 esityksen 19 toimipaikan lakkauttamista, niiden joukossa oli myös Forssan toimipiste. Päätöksen myötä lakkautusuhka väistyy toistaiseksi.

Oikeusministeriö kuitenkin katsoo, että ulosottovirastojen asiakaskäynneistä ei ole saatavilla kattavaa tilastointia, minkä takia toimipaikkojen tarvetta paikkakunnittain ei voida tässä vaiheessa arvioida. Toimipaikkaverkoston mahdollisia muutoksia tarkastellaan uudelleen vuoden lopulla, kun ulosottolaitoksen uudistus on edennyt pidemmälle.

Esitys koko ulosottolaitoksen uudistamiseksi on tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä. Esityksen mukaan ulosottolaitos organisoitaisiin yksiportaiseksi valtakunnalliseksi virastoksi. Ulosottolaitoksen toimipaikkojen välisestä tehtävien jaosta säädetään erikseen oikeusministeriön asetuksella lain vahvistamisen jälkeen.

Ulosoton uudistushankkeen tavoitteena on parantaa ulosottotoimen tuottavuutta ja taloudellisuutta niin, että oikeusturva ei vaarannu.

Forssalainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) iloitsee oikeusministeri Antti Häkkäsen päätöksestä pysäyttää ulosoton toimipaikkojen lakkauttamissuunnitelmat.

– Päätös tarkoittaa, että Forssan toimipiste ja sen viisi työpaikkaa pysyvät Forssassa ainakin toistaiseksi. Palvelut säilyvät lähellä, ja työpaikat jäävät tänne. Vaikka tulevaisuudesta emme tiedä, tämä oli hyvä uutinen ja helpottaa ihmisten tilannetta, Grahn-Laasonen sanoo.

Hän kertoo keskustelleensa asiasta oikeusministeri Häkkäsen kanssa monet kerrat.

– Hienoa, että viesti kantoi, Grahn-Laasonen sanoo. HäSa