Kanta-Häme

Ultramariini tekee paluun

Popyhtye Ultramariini julkaisee uutta musiikkia kahdeksan vuoden hiljaiselon jälkeen.

Yhtyeen single Sointu julkaistiin 1. kesäkuuta. Single enteilee syyskuussa ilmestyvää albumia.

2000-luvun alun suomalaisen indiepopin tunnetuimpiin nimiin lukeutuvan Ultramariinin julkaisutauko ennätti venyä lähes kahdeksan vuoden mittaiseksi, eikä yhtyettä ole nähty esiintymislavoillakaan kesän 2011 jälkeen.

– Inspiroiduimme yhtyesoitosta pitkästä aikaa. Tuntui, että meillä on vielä ainutlaatuinen näkökulma musiikin tekemiseen. Mutta ei kyse ole pelkästä musiikista, vaan myös ystävyydestä. Musiikki on meidän tapamme olla yhdessä, yhtyeen jäsenet kertovat.

Ultramariini tekee uuden levyn myötä paluun myös keikkalavoille.

Suistoklubille yhtye saapuu 1. lokakuuta. Yhtye esiintyy kiertueella myös Tampereella, Lahdessa, Helsingissä, Turussa ja Oulussa.

Ultramariinissa soittavat Ville Aalto, Tuomas Ilmavirta, Matti Johannes Koivu, Teemu Vilmunen ja Juri Kaskela. HÄSA