Kanta-Häme

Unelmia ja rokkihommia

Ihmisellä pitää olla unelmia. Tämä käy selväksi Hauhon kesäteatterin pihapiirissä, jossa Ilmolanselän aallot vyöryvät hiljaa rantaan.

– Ei ole tärkeintä toteutuvatko unelmat, kunhan niitä on, pohtii Hauhon kesäteatterin ohjaaja Anneli Heino.

Unelmien lisäksi Hauhon tämänkesäistä esitystä kannattelevat 1980-luvun musiikki ja tunnelmat.

Näytelmän juoni kertoo kolmesta nuoresta kaveruksesta. He unelmoivat vapaudesta, rahasta ja interrailista. Maailma alkaa muuttua alta: Tsernobyl räjähtää, pankit avaavat lainarahansa ja Neuvostoliitto romahtaa.

80-luku on nyt muotia teattereissa. Se on teemana esimerkiksi Pyynikin kesäteatterissa. Hauhon näytelmä valittiin kuitenkin siitä vielä tietämättä jo viime kesänä.

Laulut tekivät juonen

Unelma onnesta sai kantaesityksensä viime kesänä. Näytelmän kirjoittanut Marianne Tikkanen teki tekstin musiikki edellä. Ensin olivat laulut, ja niiden pohjalta syntyi tarina.

Heino kuitenkin korostaa, että on tahtonut tuoda nimenomaan tarinaa laulujen takaa esiin.

Hauhon kesäteatterin vahvuus ovat hyvät laulajat. Siksi teatteri onkin jo monena kesänä ottanut musiikin isoksi osaksi esityksiään.

Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa koreografioita. Ne on suunnitellut tv-ohjelmistakin tunnettu tanssija ja koreografi Osku Heiskanen. Hän on sattuvasti ohjaajan tuttu jo 80-luvulta.

Puvustus on löydetty suurelta osin ohjaajan vintiltä.

– Melkein ainut puvustus mitä on tehty, ovat lasten verkkapuvut.

Pelle Miljoona lavalle

Nuorin lavalle astuva näyttelijä on vasta 2-vuotias, ja Heinon mukaan esitys sopiikin kaikenikäisille katsojille.

– 80-luvulla nuoria olleet saavat ehkä esityksestä eniten irti, hän arvelee.

Viides heinäkuuta lavalle astuu myös vierailija. Pelle Miljoona osallistuu esitykseen ja vetää keikan teatteriesityksen jälkeen.

– Mukaan voi tulla vielä muitakin vierailijoita, mutta niistä ei ole vielä varmuutta, vihjaa Heino.

Meininki Hauholla on värikäs, vauhdikas ja rockintäyteinen.

– Tämä on eräänlainen näkemys 80-luvusta, jolloin harjoiteltiin elämään 90-lukua, analysoi Penaa esittävä Timi Pitkänen. (HäSa)

Hauhon kesäteatteri: Unelma onnesta. Esitykset ti, to, pe ja su 28.6.–14.7.