Kanta-Häme

Unicef-bussista infoa markkinapäivänä Hämeenlinnan torilla

Suomen Unicefin toimintaan liittyvä bussikiertue ulottuu tänä kesänä myös Hämeenlinnaan.

Bussi pysäköi kauppatorille markkinapäivänä tiistaina 5.6. kello 9–15.

Mukana on Unicefin työntekijöitä ja Hämeenlinnan paikallisryhmän jäseniä.

Ohikulkijoita kutsutaan kahville ja juttutuokiolle unicefilaisten kanssa sekä saamaan tietoa Unicefin työstä ja ajankohtaisista asioista, kuten esimerkiksi testamenttilahjoittamisesta ja lastenapujärjestön tämän hetken haastavista avustuskohteista.

Unicef-bussin tämän kesän kiertueeseen kuuluu kaikkiaan kahdeksan paikkakuntaa.