Kanta-Häme

Unicef tempaisee Hämeenlinnan teatterissa kriisialueiden lasten hyväksi

– Lasten tilanne maailman kriisialueilla on nyt hyvin vakava. Aika on loppumassa yli miljoonalta lapselta, mutta nopeilla toimilla voidaan yhä pelastaa monta elämää, sanoo Suomen Unicefin Hämeenlinnan vapaaehtoisryhmän puheenjohtaja Anja Leino.

Tänä vuonna Unicef kumppaneineen auttaa hengenvarassa olevia lapsia toimittamalla ruoka-apua sekä hoitoa sisällissodan ja kuivuuden koettelemassa Nigeriassa 220 000 lapselle.

Etelä-Sudanissa apua saa yli 200 000 lasta. Somaliassa ja Jemenissä 520 000 vakavasti aliravittua lasta on pikaisen avun ja hoidon tarpeessa.

Syyrian sota-alueilla viime kuukaudet ovat olleet lapsille verisimmät koko sodan aikana. Liki tuhat lasta on surmattu, ja tuhannet ovat jatkuvasti lastenapujärjestön antaman hoivan tarpeessa.

Hämeenlinnassa kriisialueiden lapsia halutaan auttaa.

Varojen keräämiseksi sunnuntaina 2.4. järjestetään koko perheen Iloinen iltapäivä Ihmemaassa -teatteritapahtuma.

Tapahtumassa mukana on tunnettu ja tunnustusta saanut yhden miehen Nukketeatteri Sytkyt alias nukketeatteritaiteilija Juha Laukkanen.

Sirkusmaista meininkiä tuovat Ihmemaahan taikurit Pekka von Cräutlein alias Professori Bluffo sekä mentaalitaikuri Noora Karma ja paikallisena esiintyjänä Arxin Sirkuskoulu.

Tulitaiteilijaryhmä Belenos viihdyttää tanssillisella valosäihkeellä rytmikkään musiikin sykkeessä.

Yleisön nauruhermoja kutkuttelevat takuunaurattajaksi tituleerattu stand up -koomikko Arimo Mustonen ja Fakta homman Pirre eli näyttelijä Eija Vilpas.

Lisäksi on odotettavissa humoristista yllätysohjelmaa.

Illan juontajana toimii tv-toimittaja Pirjo Nuotio. Kaikki taiteilijat esiintyvät palkkiotta.

Ohjelmakokonaisuuden suunnittelusta ovat vastanneet Unicef-vapaaehtoisina hämeenlinnalaiset näyttelijät Arja ja Matti Nurminen.

Kokoavana voimana on jälleen kerran Pentti ”Pikku-Pena” Nyholm.

Iloinen iltapäivä Ihmemaassa sunnuntaina 2.4. kello 15 Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä.

 

 

 

 

Päivän lehti

3.6.2020