Kanta-Häme

Upseerikerho löysi ostajan

Suomenkasarmin alueen marraskuussa ostanut kiinteistökehittäjä Petri Yrjö-Koskinen on myynyt vanhan upseerikerhon rakennuksen Hämeen Kanta oy:lle, jonka omistaa vapaamuurariyhdistys. Kaupat tehtiin keskiviikkona.

Yhtiö aikoo avata upseerikerhon oman toimintansa lisäksi kaikelle kansalle. Tulevaisuudessa siellä voidaan järjestää esimerkiksi häitä ja konsertteja.

Upseerikerhon vanha sisustus on hävitetty vuosien saatossa, mutta yhdistys aikoo jäljitellä tilan kunnostuksessa alkuperäistä tyyliä.

– Talon peruskunto on hyvä, mutta valitettavasti hienot vanhat elementit on otettu pois. Ostaja aikoo metsästää aikakauteen sopivia esineitä, Yrjö-Koskinen kertoo.

Hän on tyytyväinen upseerikerhon kauppaan, koska talon tyyli säilytetään.

– Rakennus sai arvoisensa omistajan.

Upseerikerho on viimeisin Suomenkasarmin alueen 14 rakennuksesta, joka on saanut uuden omistajan. Yrjö-Koskisen mukaan noin puolet rakennuksista on nyt myyty.

Rakennuksiin tulee asuntoja sekä liike- ja yritystoimintaa.

Alueelle on kaavoitettu myös neljä uutta kerrostaloa. HäSa