Kanta-Häme

Urheilulinnasta tulee Sport'in

Kauppakeskus Tavastilan alakerrassa sijaitseva urheiluvälinemyymälä Urheilulinna jatkaa Sport’in-ketjun jäsenenä.

Kauppias Markku Ruohomäen pyörittämä urheiluliike on toiminut maaliskuusta 2016 asti oman Urheilulinna-nimen alla, kun Elmo Sport -urheiluketju lakkasi. Yhtiö teki päätöksen siirtyä Sport’in-ketjuun loppukesästä, ja varsinainen yhteistyö alkaa näkyä joulukuussa asiakkaille.

– Urheilulinna jatkaa ja uudistuu. Tällä hetkellä myymme Elmo Sportin varastoa, ja otamme talven uusia tuotteita myyntiin koko ajan, Ruohomäki kertoo.

Kauppa jatkaa itsenäisenä yrityksenä kuten tähänkin saakka. Sport’in-ketjun jäsenyyden suurin hyöty on Ruohomäen mukaan se, että se auttaa tuotteiden sisään ostamisessa.

– Ketjulta tulee myös apua mainostukseen, hän sanoo.

Ketju on toiminut vuodesta 1991, ja siihen kuuluu Urheilulinna mukaan lukien 25 myymälää ympäri Suomen.

Hänen mukaansa uudistettu myymälä ja ilme on tavoitteena saada joulukuun alkuun mennessä.

Ruohomäki kertoi heinäkuussa (HäSa, 1.7.), että yhtiö pohtii, onko kauppaa syytä jatkaa nykyisellä paikallaan Tavastilassa.

Tällä hetkellä hän on kuitenkin tyytyväinen.

– Lidl on tuonut kävijäkuntaa paljon, mikä varmasti aiheuttaa sen, että yläkertakin täyttyy. Uskon Tavastilaan kauppapaikkana, kertoo Ruohomäki.

Hän kuitenkin myöntää, että urheiluvälinemyymälöiden kilpailu on kova, ja nettimyynti lisää sitä entisestään.

Urheilulinna on tehnyt liikevaihtoa viime vuosina noin 700 000–900 000 euroa. Yhtiö sai käännettyä viime vuonna tuloksensa voitolliseksi parin tappiovuoden jälkeen. HäSa