Kanta-Häme

Urkujenrakentaja henkeen ja vereen

– Urkujen rakennus ei ole varsinaisesti mikään ammatti, vaan se on eräs hulluuden muoto.

Martti Porthan siteeraa psykologivaimoaan ja hymyilee päälle. Yli neljä vuosikymmentä urkujen kanssa elänyt toimitusjohtaja näyttää olevan sinut diagnoosin kanssa.

– Olen äänittäjä. Henkeen ja vereen urkujenrakentaja. Tuotan itse pilleistä sen soivan maailman.

Porthan lisää kuitenkin nopeasti, että onnistunut lopputulos vaatii yhteen hiileen puhaltamista monelta huippuammattilaiselta.

– Tämä edellyttää pitkälle erikoistunutta puusepäntyötä. Kaikkien tekemät osat vaikuttavat sointikokonaisuuteen.

Tähän ajatukseen kiteytyy myös Porthanin oman yrityksen, Urkurakentamo Martti Porthan oy:n, lähtölaukaus. Hän opiskeli alaa 11 vuotta suomalais-saksalaisen Hans Heinrichin urkurakentamossa Pohjanmaalla, mutta päätti itsenäistyä, kun Kangasalan urkutehdas meni konkurssiin. Sieltä hän sai mukaansa ammattitaitoista työvoimaa, kun oma ajattelu haastoi uusille urille.

– En ollut aina tyytyväinen siihen, mitä jouduin tekemään. Tyytymättömyydestä mennään usein askel eteenpäin.

Jos Porthan olisi tiennyt kesällä 1986 kaiken sen mitä hän tietää alasta nyt, olisi oma yritys saattanut jäädä perustamatta.

– Kaikennäköisiä asioita on mennyt kohdalleen. Ei se ole johtunut pelkästä osaamisesta, mukana on ollut myös tuuria ja hyviä sattumia.

Urkubisnes ei ole immuuni talouden heilahteluille ja Porthankin on joutunut vuosien saatossa lomauttamaan työntekijöitään.

– Kaikki yrittäjät muistelevat edelleenkin kauhulla 90-luvun alun lamaa. Onneksi en sortunut silloin valuuttalainaan.

Suomessa toimii tällä hetkellä kolme urkurakentamoa, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa vuodessa. Sen jälkeen kun Suomessa tuli pakolliseksi kilpailuttaa julkisin varoin rahoitetut hankkeet, on Porthan valittanut useamman kerran Markkinaoikeuteen tarjouskilpailusta.

Vaikka valitukset ovat menneet aina läpi, Porthanin maailmassa bisnes kuin kuitenkin vain bisnestä. Hänen ääneensä tulee intohimoa vasta kun puheeksi tulee tekemisen filosofia ja itse soittimet.

– Omavaraisuusaste meillä on ollut yli 90. Pillit ja puu ovat omasta takaa. Urkujen evoluutio on tiensä päässä. Jo keksityt asiat pitää vain osata löytää, ja arvostaa vanhaa traditiota. Barokkiajan estetiikasta kannattaisi hakea vinkkejä moneen muuhunkin asiaan kuin urkuihin.

Urut ovat yksilöitä ja Martti Porthanilla on henkilökohtainen suhde kaikkiin omiinsa.

– Saan, tai joudun, elämään äänen syntyprosessin kokonaisuudessaan. Samaa kapistusta tehdään kaksikin vuotta ja kicksit tulevat vasta, kun se on valmis.

Porthan on rakentanut lukuisia arvostettuja urkuja, mutta lähimpänä hänen ominta sydäntään ovat koti- eli Janakkalan seurakunnalle vuonna 1993 valmistuneet.

Pyhän Laurin kirkon soittimen hän rakensi esikuvanaan Arp Schnitgerin urut Ss. Cosmae et Damiani -kirkossa Saksan Stadessa.

– Olin toiminut vasta kolme vuotta urkujen rakentajana ja saimme tehdä urut suht koht vapain käsin. Se oli tavaton luottamuksenosoitus, joka velvoitti.

Porthanin luonteesta ja asennoitumisesta kertoo paljon se, että omien sanojensa mukaan hän työskentelee juuri tälläkin hetkellä unelmaprojektin kimpussa.

– Kinnulassa on 1700-luvun lopulla rakennettu puukirkko, jonka toisen sivuristin olemme saaneet lähes kokonaan urkujen rakentamiseen. Se on kaikin tavoin ihannetyö. Näin pienet ovat urkurakentajat ilot! Saa tehdä! nauraa Porthan.

Turussa ja Janakkalassa asuva urkujenrakentaja täytti vuosi sitten 63 vuotta. Eläkkeelle jäämistä hän ei ole edes harkinnut.

– Vaimo on seitsemän vuotta nuorempi. En malta vielä. HÄSA

Päivän lehti

2.6.2020