Kanta-Häme Hämeenlinna

Opioidiriippuvuudet yleistyvät Suomessa – ”Alkoholi on peruspäihde, mutta kossujuopot ovat katoavaa kansanperinnettä”

Opioideista ja muista lääkkeistä riippuvaisten määrä on kasvussa. "Kossujuopot ovat katoamassa."

Toukokuussa Lammin Mainiemeen avatun yksityisen päihdehoitokeskus Maivitan palveluille on ollut kysyntää. Keskuksessa on 24 asiakaspaikkaa, joista on tällä hetkellä täytetty puolet.

– Meillä oli kesäkuukausien aikana 6–8 potilasta koko ajan. Pidän tätä toimintansa vasta aloittaneelle keskukselle hyvänä lukuna, päihdetyöntekijä Harri Nyman sanoo.

Maivita on Minnesota-mallilla toimiva kuntoutuskeskus, jossa kuntoutuja asuu 28–42 vuorokauden mittaisen hoitojakson. Tämän jälkeen hoitosuhde jatkuu 11 kuukauden ajan viikoittaisilla tapaamisilla.

 

Suurin osa keskuksen potilaista kärsii erilaisista päihderiippuvuuksista.

– Alkoholi on yhä useimpien riippuvuuksista kärsivien peruspäihde, mutta pelkät kossujuopot alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Lähes kaikki sekakäyttävät lääkkeitä tai huumausaineita, Harri Nyman kertoo.

Nymanin mukaan opioidi-riippuvuudet ovat Suomessa kasvussa, mikä on näkynyt myös Mainiemessä. Yhdysvalloissa yleensä reseptillä hankittujen kipulääkkeiden aiheuttamista kuolemantapauksista on syntynyt maan historian pahin huumeongelma.

– Suuntaus on selvästi sama kuin Yhdysvalloissa.

 

Harri Nyman.

Peliriippuvaisia on hakeutunut Mainiemeen hoitoon odotettua enemmän.

– Kyselyjä peliriippuvuuden hoidosta on tullut todella paljon. Kyse on pääosin verkossa pelaavista henkilöistä, joilla on riippuvuus vedonlyöntiin ja verkossa toimiviin rahapeleihin.

Harri Nyman kertoo, että peliongelmaisia hoidetaan hyvin samantyyppisellä ohjelmalla kuin päihderiippuvuutta.

– Henkilö voi hakeutua meille peliriippuvaisuuden vuoksi, mutta arviolta 70 prosentilla heistä on taustalla myös päihteiden käyttöä. Peliriippuvuuden oireet ovat muutenkin samantyyppisiä kuin päihteiden kanssa: salailua, valehtelua, syrjäytymistä, pakonomaisuutta ja holtitonta lainanottoa.

Maivita on kehittänyt yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa. Tavoitteena on luoda hoitomalli, jonka onnistuessa päihderiippuvaiset vanhemmat pystyisivät huolehtimaan lapsistaan.

– Tämä on vielä aloitusvaiheessa. Koska kyse on lasten hyvinvoinnista, taustatyö on pitkä ja perusteellinen.

 

Yksityisten kuntoutuskeskusten kysyntä kasvoi kun kunnallisia ja sairaanhoitopiirien ylläpitämiä hoitopaikkoja lakkautettiin muutama vuosi sitten. 29 kunnan omistama Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän päihdekuntoutus päättyi Mainiemessä vuoden 2014 lopussa.

Minnesota-hoidon läpikäyneistä noin kahden kolmesta arvioidaan pääsevän irti riippuvuudestaan. Harri Nyman ei lähde vielä arvioimaan Maivitan asiakkaina olleiden henkilöiden onnistumista.

– Olemme olleet vasta hetken toiminnassa, joten kenenkään ei voi vielä sanoa onnistuneen. Kolmesta ensimmäisestä asiakkaastamme kaikki ovat kuitenkin tällä hetkellä kuivilla. HäSa

Maivita järjestää toimintaansa esittelevän avoimien ovien päivän lauantaina 15.9. kello 10–16. Mainiementie 29, Lammi.

 

Maivita toimii tiloissa, jossa oli ennen kuntarahoitteinen päihdehoitoyksikkö. Mainiemessä oli parin vuoden ajan myös vastaanottokeskus. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen.

Tuoreimpia artikkeleita