fbpx
Kanta-Häme

Uudeksi kappalaiseksi Juha Koivulahti Janakkalassa

Turenkilainen pastori Juha Koivulahti, 42, on valittu Janakkalan seurakunnan uudeksi kappalaiseksi. Seurakunnan kirkkovaltuusto päätti valinnasta tiistaina.

Kyse on erityisesti Tervakosken alueen pappisvirasta.

Koivulahti työskentelee nykyään Panssariprikaatin pappina Hattulassa. Hän on työskennellyt pappina myös Hyvinkään seurakunnassa. Koivulahti on kotoisin Hyvinkäältä.

Vaihdos syksyllä

Koivulahti valittiin pastori Miikka Anttilan tilalle. Anttila työskentelee virassaan vielä elokuun loppuun saakka.

Kappalaisen virkaa haki seitsemän henkilöä.

Kirkkovaltuusto myönsi eron Heikki Haapalalle, joka on muuttanut pois paikkakunnalta. Haapalan tilalle kirkkovaltuustoon nousee Paula Lindholm. Kirkkoneuvostoon Haapalan tilalle valittiin Tomi Lindstén.

Tilinpäätös ylijäämäinen

Lisäksi kirkkovaltuusto hyväksyi viimevuotisen tilinpäätöksen. Tilinpäätös on 130 200 euroa ylijäämäinen.

Talousjohtaja Arja Virtasen mukaan tilinpäätös oli odotettua parempi. Seurakunta sai odotettua enemmän verotuloja, ja toimintakuluissa pystyttiin säästämään. Eräitä tapahtumia peruuntui, mikä myös toi säästöjä. (HäSa)

Menot