Kanta-Häme

Uuden köyhälistön murheet jäivät huomiotta

Hämeenlinnalainen kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.) elää harvinaisen kiireistä aikaa.

Hänen johtamansa perustuslakivaliokunnan pitäisi ehtiä käsitellä runsain määrin lakiesityksiä, jotta ne ehtisivät päätöksentekoon asti tällä vaalikaudella. Perustuslakivaliokunta tutkii, ovatko lakiesitykset perustuslain mukaisia.

Eräät esitykset ovat hyvinkin isoja ja mullistavia asioita, kuten sote-laki ja kuntalain uudistus.

Uhkana lakiesitysten raukeaminen

Kiire on kova, koska nykyisen eduskunnan kausi päättyy huhtikuussa. Moni laki on sellainen, että jos nykyinen eduskunta ei saa sitä päätetyksi, koko laki raukeaa.

– Tämän vaalikauden työrupeama on harvinaisen epätasaisesti jakautunut. Meillä on nyt kaksinkertainen määrä hallituksen esityksiä normaaliin loppukauteen verrattuna.

Syyllinen on hallitus, joka yksinkertaisesti on jättänyt paljon asioita aivan viime tinkaan. Koskinen löytää tähän useitakin syitä.

– Ensinnäkin meillä on poikkeuksellinen hallituspohja, ja hallituksen työ lähti sen vuoksi kangerrellen käyntiin.

Koskisen mielestä joitakin asioita olisi pitänyt alun alkaenkin valmistella niin, että valmistelulla olisi ollut laaja, parlamentaarinen pohja. Esimerkiksi sote-ratkaisuhan saatiin aikaan vasta sitten, kun oppositiokin otettiin neuvotteluihin mukaan.

– Vastaavia ongelmia oli verolain valmistelussa. Esimerkiksi yhteisöveroasiassa tehtiin aika puutteellisilla tiedoilla isoja ratkaisuja, joita myöhemmin jouduttiin perumaan ja uusimaan.

Kokemusta on puuttunut

Kolmanneksi syyksi Koskinen löytää vielä sen, että hallituksessa on ollut tuoreita puoluejohtajia ja uusia ministereitä. Kokemusta on siis puuttunut.

Viime aikoina on eniten puhuttanut tuleva sote-laki. Koskistakin on haastateltu asiasta useissa medioissa. Hänellä ei kuitenkaan ole vielä vastausta siihen, onko lakiesitys perustuslain mukainen.

– Pääsemme tutkimaan asiaa nyt, kun hallituksen esitys on annettu. Joulunalusviikolla aloitamme asiantuntijoiden kuulemiset. Ihanneaikataulussakin menee tammikuun loppuun tai helmikuun alkuun, ennen kuin valiokunnan lausunto on valmis, Koskinen sanoo.

Neljännesvuosisatainen rupeama takana

Johannes Koskinen on kokeneimpia kansanedustajia nykyisessä eduskunnassa. Hänellä on kuudes kausi nyt lopuillaan, ja jo ennen kansanedustajuutta hän työskenteli SDP-ryhmän lainsäädäntösihteerinä eduskunnassa.

– Nyt on 25 vuotta päivittäistä työtä eduskunnassa takana. Kansanedustajat istuvat eduskunnassa keskimäärin kaksi kautta, joten siihen nähden tämä on pitkä rupeama.

– Kiitokset vain luottamuksesta hämäläisille.

Kevään vaaleissa luottamus jälleen mitataan. Kansanedustajan työ jaksaa siis kiinnostaa aina vain.

– Maailma ei tule valmiiksi, mutta aina voi jotain pientä palasta saada kohdalleen.

Koskinen edustaa puoluetta, jonka suosio on ollut jo pitkään laskussa. SDP:n kannatuskriisissä on Koskisen mielestä kyse yhteiskunnan rakenteen muuttumisesta.

– Teollisuuden vähentynyt työväki on tullut poliittisesti liikkuvammaksi. Erilaiset protestiliikkeet ovat saaneet kannatusta eri maissa.

– Nyt on sekä poliittisella työväenliikkeellä että ammattiyhdistysliikkeellä itsetutkiskelun paikka siitä, onko kentän ääni vaikuttanut päätöksenteossa liian vähän.

Pätkätyöläiset unohdettiin

Koskinen huomauttaa, että SDP:n aatteet ovat kyllä kestäviä, mutta eri asia on, onko puolue pyrkinyt soveltamaan näitä aatteita nykyisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

– Tällaisia ongelmiahan ovat esimerkiksi pätkätyöt ja muut työmarkkinoilla tapahtuneet muutokset. SDP ja ay-liike ovat lähteneet liian hitaasti ratkaisemaan uuden köyhälistön murheita.

Puolueen linjaa aiotaankin selkeyttää. Koskinen johtaa työryhmää, joka valmistelee SDP:n periaateohjelmaa.

– Meidän pitää rakentaa pitkäjänteisesti tämän vuosituhannen Forssan ohjelmaa.

Työpaikat ovat kynnyskysymys

Koskinen on paitsi kansanedustaja, myös Hämeen maakuntaliiton puheenjohtaja ja Hämeenlinnan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.

Maakunnassa pitäisi Koskisen mielestä vahvistaa Suomen kasvukäytävä -ajattelua.

– Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen pitää vahvistaa yhteistoimintaansa isojen tuotantokeskusten ja logistiikkayksiköiden saamiseksi tälle alueelle.

Koskisen mielestä Kanta-Hämeen sijainti voi taata alueelle hyvän tulevaisuuden. Siis sen, että maakuntaan saadaan lisää työpaikkoja, ja toisaalta sen, että vain tunnin matkan päässä ovat Helsingin seudun ja Tampereen työmarkkinat. (HäSa)

Johannes Koskinen tarjoaa kahvit syntymäpäivänään 10.12. Cafe Il Mondossa Hämeenlinnan Reskalla kello 17–20. Mahdolliset muistamiset hän toivoo osoitettavaksi Ylen Hyvä joulumieli -keräykseen.