Kanta-Häme

Uudessa 50 euron setelissä on neidon kasvot ja hohtavaa väriä – "Kilpajuoksua väärentäjiä vastaan"

Hologramminauha. Läpikuultava ikkuna, josta valoa vasten näkyy Europa-neidon kasvokuva. Vesileima, jossa samat kasvot näkyvät myös.

Muun muassa tällaisia turvatekijöitä on uudessa 50 euron setelissä, joka otetaan käyttöön Suomessa ja kaikkialla euroalueella huomenna tiistaina.

Uutta setelissä on myös hohtavanvihreä numero 50. Uuden sarjan setelien päädyissä on lisäksi tuntuvia kohokuvioita, jotka helpottavat setelin tunnistamista näkövammaisille.

– Tämä on jatkuvaa kilpajuoksua väärentäjiä vastaan, sanoo Suomen Pankin rahahuolto-osaston päällikkö Päivi Heikkinen.

Seteliväärennökset ovat suurin yksittäinen syy siihen, että setelisarjoja pitää päivittää. 100 ja 200 euron setelit saavat uuden ilmeen vuonna 2019. 500 euron seteliä ei enää tule uuteen sarjaan.

Suomessa vuosittain noin 1 000 seteliväärennöstä

Heikkinen sanoo, että eurojärjestelmässä käydään jo keskustelua siitä, pitäisikö täysin uuden setelisarjan suunnittelu aloittaa. Ensimmäinen euroseteleiden sarja oli käytössä 10 vuotta, ja se otettiin käyttöön vuonna 2002.

Viimeisen kolmen vuoden aikana 50 euron seteliä pienemmät setelit ovat jo päivittyneet. Uusi viiden euron seteli otettiin käyttöön vuonna 2013, 10 euron seteli vuonna 2014 ja 20 euron seteli vuonna 2015.

– Ei näitä huvikseen uusita. Setelistöön kohdistuu uhka, ja se [setelistö] on syytä päivittää, hän sanoo.

Setelisarjan uudistaminen on suuritöistä. Siihen liittyy kysymyksiä esimerkiksi paperinvalmistuksesta ja painotyöstä.

– Ei riitä, että suunnitellaan, vaan koko tekniikan suunnittelu vaatii asiantuntijoilta aikaa, Heikkinen sanoo.

Suomesta löytyy seteliväärennöksiä vuosittain noin 1 000 kappaletta. Heikkisen mukaan se on verrattain pieni määrä. Hänen mukaansa joistakin Etelä-Euroopan maista väärennöksiä löytyy vuosittain jopa satoja tuhansia.

Kaikista euroseteleistä 50 euron seteleitä on kierrossa eniten. Sen osuus liikkeessä olevista seteleistä on noin yhdeksän miljardia seteliä. 20 euron seteliä sen sijaan on liikkeessä noin 3,5 miljardia kappaletta.

Vanha 50 euron seteli säilyy uuden 50 euron setelin rinnalla laillisena maksuvälineenä. Uusia seteleitä saa sitä mukaa, kun automaatteja täytetään. Suomen Pankin mukaan uudet 50 euron setelit ovat löytäneet tiensä kaikkiin suomalaisiin käteisautomaatteihin viimeistään viikon loppuun mennessä. LM-HäSa

Päivän lehti

27.10.2020

Fingerpori

comic