Kanta-Häme

Uudet kyltit muistuttavat ajamaan varovasti

Janakkalan kylissä ja asuntoalueilla muistutetaan pian kyltein autoilijoita ajamaan hiljaa varoen alueella liikkuvia ja leikkiviä lapsia. 

Ajatus kylteistä sekä teemaan sopiva teksti ”Pentuja pientareella” syntyi Harvialan Alikartanon asukasyhdistyksessä. 

– Harvialassa on liikenneturvallisuus puhuttanut jo pitkään. Tänne tuo valaisematon tie, kevyen liikenteen väylät kattavat vain osan alueesta ja todella kovaa ajavat autoilijat unohtavat ajavansa asuinalueella, kertoo Sirpa Haapaoja idean taustoista.

Kyltin piirsi Janakkalan nimikkohahmon The Ilveksen piirtäjä Harri ”Wallu” Vaalio. 

Janakkalan kunta kustansi sekä piirrostyön että kylttien painatuksen. Kylteistä on tulossa alkuperäistä suunnitelmaa laadukkaampia ja kestävämpiä, sillä Grano lähti mukaan hyvän idean tukemiseen sponsoroimalla huomattavan osan painotyöstä.

Kylttejä saivat tilata kaikki halukkaat asuinalueet.

Näillä näkymin niitä on tulossa Harvialan lisäksi Mallinkaisille, Tarinmaalle, Heinäjoelle, Jokimaalle ja Pirttimäkeen. HäSa