Kanta-Häme

Uusi johtaja valitaan Hattulaan kesäkuun lopulla

Hattulan kunnanjohtaja Lauri Inna irtisanoutuu virastaan siten, että hänen viimeinen virassaolopäivänsä Hattulassa on toukokuun lopussa.

Hänen valittiin helmikuussa Salon kaupunginjohtajaksi, ja hän siirtyy sinne kesällä. Kunnanjohtajan tehtäviä hoitaa uuden johtajan tuloon saakka hallintosäännön mukaisesti hallintojohtaja Harri Toivonen.

Uuden kunnanjohtajan haku on Hattulassa käynnissä parhaillaan, ja hakuaika päättyy huomenna torstaina.

Hattulassa on asetettu tavoitteeksi, että uusi kunnanjohtaja ehditään valita ennen kesälomia eli käytännössä kesäkuussa. Kesäkuun alussa alkaa uuden, juuri kuntavaaleissa valitun valtuuston toimikausi.

Nyt Hattulassa on kaavailtu, että valtuusto voisi kokoontua kesäkuussa kaksi kertaa eli kuun puolivälissä ja lopussa. Niiden välissä uusi kunnanhallitus voisi tehdä esityksen kunnanjohtajasta valtuustolle.

– Ensin ajatuksena oli, että nykyinen kunnanhallitus tekisi esityksen uudelle valtuustolle. Kunnanhallitus keskusteli asiasta tiistaina ja siellä kannatusta sai ajatus, että uudet päättäjät ehtivät perehtyä asiaan vähän enemmän, Lauri Inna sanoo.

Ensimmäinen uuden valtuuston kokous on järjestäytymiskokous, jossa valitaan valtuuston puheenjohtajisto sekä päätetään kunnanhallituksen ja lautakuntien kokoonpanosta ja muista luottamuspaikoista. HÄSA

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic