fbpx
Kanta-Häme

Uusi keskuskeittiö onkin ahdas ja epäkäytännöllinen

Janakkalan keskuskeittiöstä piti alun perin tulla aivan uraauurtava. Suunnitelmia kuitenkin karsittiin kustannussyistä useampaankin otteeseen.

Ilmeisesti karsittiin liikaa, sillä nyt keskuskeittiö – joka on otettu käyttöön tänä vuonna – onkin osoittautunut ahtaaksi ja epäkäytännölliseksi.

Tämä käy ilmi kunnanhallituksen pyytämästä selvityksestä, jonka ovat laatineet siivouspalvelupäällikkö Kirsti Halinen ja ruokapalveluesimies Marko Vilkman. Selvitys annettiin tiistaina kunnanhallituksen tiedoksi.

Jäähdytystilat liian pienet

Esimerkiksi jäähdytyskapasiteettia Tuuvingiksi nimetyssä keittiössä on turhan vähän. Se hankaloittaa toimintaa, sillä osa ruoista (kolmannes kaikista aterioista) kuljetetaan nykyään kylminä.

Käytännön töitä haittaa sekin, ettei keskuskeittiöstä ole suoraa yhteyttä terveyskeskuksen taloon. Alun perin tällainen yhteys piti rakentaa, mutta kustannusten takia se karsittiin suunnitelmista.

Myös työntekijöitä on liian vähän. Kahdeksan kokkia ja kolme esimiestä eivät ehdi työajan puitteissa tekemään kaikkia tarpeellisia töitä. Ensimmäisen suunnitelman mukaan keittiöllä piti olla kymmenen kokkia eli yhteensä 13 työntekijää.

Miehitys on liian pieni sekä viikolla että viikonloppuna, mikä johtaa ylitöihin. Viikonloppuna työssä vuorottelee vain yksi henkilö. Hän tekee tavallista pitempää päivää, mutta siitä huolimatta viikonloppuna joudutaan osa astiahuollosta jättämään seuraavalle viikolle.

Siivouksesta on tingitty

Muutenkin keittiön siivouksesta on jouduttu tinkimään päivittäin. Selvityksen mukaan tämä on iso hygieniariski, joka saattaa jatkossa jopa vaarantaa koko keittiön toiminnan.

Henkilöstön riittämättömyys johti kesällä siihen, että vanhusten kylmien kotiaterioitten valmistus päätettiin koemielessä ulkoistaa naantalilaiselle Seniori ateria oy:lle. Sieltä tilataan noin 80 ateriaa päivässä, ja ateriat kuljetetaan kuntaan kaksi kertaa viikossa. Vanhukset saavat kylmät ateriansa kolmesti viikossa.

Marko Vilkmanin mukaan ulkoistus johtui ennen kaikkea siitä, ettei nykyinen henkilöstö ehdi pakata kylmiä aterioita. Ulkopuoliselta yritykseltä tilaaminen tulee myös halvemmaksi.

Kaksi lisäkokkia tarpeen

Parasta Vilkmanin mielestä olisi, että henkilöstömitoitus saataisiin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti yhteensä 13 henkilöön.

– Nyt kun meillä on näin uusi ja kallis rakennus, toivoisimme, että saisimme resurssit pyörittää tätä täydellä teholla.

Jos keskuskeittiö ei saa kahta työntekijää lisää, sen toimintaa täytyy selvityksen mukaan muuttaa.

Yksi esitetty muutos on, että lisätään einesruokien ja puolivalmiiden ruokia käyttöä. Lisäksi yhden “ison kohteen” ruokahuolto ja siivous voitaisiin kilpailuttaa. Vilkman ei halua täsmentää, mikä tämä iso kohde olisi, mutta keskuskeittiön isoja asiakkaitahan ovat esimerkiksi koulut ja vanhainkoti.

Lisäksi keskuskeittiön päivittäinen siivous tulisi ostaa ulkopuoliselta yritykseltä. Niin ikään kylmien kotiaterioitten ostoa ulkopuolelta pitäisi jatkaa.

Vaikka nämä muutokset toteutettaisiin, keskuskeittiö tarvitsee siltikin yhden kokin lisää. Muuten toiminta ei pyöri ilman ylitöitä.

Valtuustoaloite kouluruoasta

Kunnanhallitus ei vielä tiistaina ottanut mitään kantaa selvityksen ehdotuksiin.

Ruokapalvelu oli kuitenkin puheenaiheena jo maanantaina valtuustossa, jossa perussuomalaisten Eeva-Maria Tuominen jätti valtuustoaloitteen kouluruoasta. Hän arvosteli muun muassa ehdotusta einesruokien lisäämisestä ruokalistoille.

Marko Vilkman sanoo, että heille tulee kaikenlaista palautetta ruoasta, ei siis pelkästään positiivista, kuten toissa viikolla Hämeen Sanomissa kerrottiin.

– Pelkkää myönteistä palautetta on tullut vain vanhusten kylmien kotiaterioitten laadusta, hän täsmentää. (HäSa)

Menot