Kanta-Häme

Uusi koulu valmistuu Hattelmalaan tänä vuonna

Aivan Taimistontien kupeeseen valmistuvassa sosiaali- ja terveysalan uudisrakennuksessa on kuivaa ja lämmintä. Koulu on suojattu sääsuojalla ja kosteuden hallintaan kiinnitetään muutenkin erityistä huomiota.

Kukaan ei halua rakentaa enää yhtään uutta homerakennusta Hämeenlinnaan. Hattelmalantien kampuksella on laitettu kädet kyynärpäitä myöten ristiin sisäilmaongelmien pelossa.

Ongelmia ei ole tähän mennessä ilmaantunut.

– Työt tehdään huputettuna ja kosteudelta suojattuna. Sosiaali- ja terveysalan rakennukseen on laitettu ensimmäistä kertaa paljon myös kiinteitä kosteusantureita, joita voidaan seurata vielä talon valmistumisenkin jälkeen tietokoneelta, Peabin vastaava työnjohtaja Timo Salminen ja kiinteistöpäällikkö Jarmo Niinimäki kertovat.

Kaikkiaan 5000 neliön ja 12 miljoonan euron uudisrakennukseen tehdään porareikämittauksia betonin kuivumisen varmistamiseksi. Erityisen tärkeää on, ettei esimerkiksi lattioita päällystetä ennen kuin ne ovat varmasti kuivia.

– Hosua ei kannata. Esimerkiksi lattioiden kuivuminen vie aikaa ainakin kahdeksan viikkoa, Salminen huomauttaa.

Kolmikerroksisen koulun rakentaminen aloitettiin viime kesänä ja sen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Varsinaisten opetustilojen lisäksi rakennuksen ensimmäisen kerroksen valtaa toinen kampuksen kahdesta opiskelijaravintolasta, jossa on yli 400 paikkaa.

Kampuksen keittiö ja toinen opiskelijaravintola tulevat A-rakennukseen, jonka keittiötä laajennetaan palvelemaan kumpaakin ravintolaa. Ravintola Punaportti on varattu henkilökunnan ruokailulle.

– Opiskelijat pääsevät muuttamaan Jaakonkadun vanhoista tiloista uusiin tiloihin ensi vuoden alussa, Niinimäki sanoo.

Jaakonkadun vanha koulu on kärsinyt jo pitkään kosteusongelmista. Koulun uusi osa korjattiin pari vuotta sitten, eikä vanhaa osa ole käytetty enää sen jälkeen, kun sisäilmaongelmat paljastuivat.

Sosiaali- ja terveysalan uuden talon yhteyteen rakennetaan loppuvuoden aikana aistipuutarha.

Aivan rakennuksen kainaloon tehtävään oppipuutarhaan tulee paviljonki ja lasten pelikenttä sekä erilaisia pintoja ja tuoksuja.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja Jouni Haajasen mukaan puutarhaa voivat käyttää kaupunkilaisten lisäksi vaikkapa Tavastian lähihoitajaopiskelijat.

Taimiston puistoksi nimetyn puutarhan rakentamisessa ja myöhemmin puiston toiminnassa ovat mukana myös muut Tavastian opiskelijat.

– Tämän päivän opiskelu ei ole enää luokkahuoneisiin sidottua, vaan se siirtyy yhä useammin luokasta ulos. Esimerkiksi seinärakenteiden pitää olla niin kevyitä, että ne saadaan siirrettyä helposti, kun tarpeet muuttuvat, Haajanen pohtii.

Sosiaali- ja terveysalan uudisrakennustyömaalla ovat häärineet myös Tavastian rakennusalan opiskelijat. He ovat saaneet tervetullutta työharjoittelua ja kaksi on saanut jopa kesätyöpaikan.

Päivän lehti

27.5.2020