Kanta-Häme

Uusi liikennevakuutuslaki voimaan - Riskitön kuljettaja selviää matalilla maksuilla

Uusi laki astui voimaan tammikuun 1. päivänä. Se tarkoittaa käytännössä kilpailun lisääntymistä ja erilaisten vakuutusehtojen tarjoamista yksityishenkilöille.

Riskitön kuljettaja selviää matalilla maksuilla, ja vahingottomista ajeluvuosista voidaan palkita.

Lakiin on kirjattu, että vakuutusyhtiöiden tulee antaa vahinkohistoriatodistus viideltä edelliseltä vuodelta. Konkreettiset vaikutukset ovat yhtiöiden itse määriteltävissä.

– Laissa ei ole säädetty, kuinka monen vuoden ajalta vahinkohistoria on otettava huomioon vakuutusyhtiöissä, kertoo Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen.

Vakuutusyhtiöt saavat ottaa jatkossa huomioon myös muilla ajoneuvoilla, kuten moottoripyörillä, tapahtuneet vahingot. Tietoja voidaan jakaa yhtiöiden välillä.

Lähi-Tapiolassa halutaan hyödyntää lakimuutoksen tuomat mahdollisuudet.

– Kun aikaisemmin täysien bonuksien saaminen on kestänyt 13 vuotta, onnistuu se nyt nopeammin. Haluamme palkita autoilijoita vahingottomuudesta, sanoo moottoriajoneuvovakuutuksen yksikönjohtaja Tapani Alaviiri.

Uudistuksen myötä samat bonukset voidaan myöntää myös asiakkaan kakkosautoon. Käytännössä bonuksen vaikutus voi olla siihen jopa satoja euroja vuodessa.

Alaviirin mukaan bonuskertymän uudistuksella pyritään myös ajokulttuurin muutokseen, jossa huolellisesta ajotavasta palkitaan.

Vahinkohistorian lisäksi vakuutusmaksun suuruuteen vaikuttaa ajossa olevan ajoneuvon merkin ja mallin vahinkotiheys. Harvoin kolaroitavien ajoneuvojen vakuuttaminen on edullisempaa kuin usein kolariin joutuvien mallien.

Vakuutuksettomia autoja tulee Liikennevakuutuskeskuksen tietoon vuosittain noin 40 000–45 000.

– Ilman vakuutusta ajetut pätkät voivat olla ajallisesti lyhyitä, mutta niitä tulee silti tietoomme paljon, Jumppanen kertoo.

Vakuutuspakon laiminlyönnistä aiheutettuja maksuja korotetaan, kun uusi laki astuu voimaan.

Vakuutusyhtiöiden yhteiset bonusluokat poistuivat jo vuonna 2003, mutta totuttua järjestelmää on käytetty tähän saakka.

Lakiuudistuksen myötä vakuutuksen laiminlyöntimaksut nousevat. Vakuuttamaton ajoneuvo on välittömästi käyttökiellossa, ja poliisi voi ottaa siitä kilvet pois.

Yksityisasiakkaiden liikennevakuutusten hinnoittelu muuttuu myös muun muassa Fenniassa. Tuotepäällikkö Raili Tuulaksen mukaan yksi muutoksista on bonusturva.

– Jos asiakkaalla on takanaan 16 vahingotonta vuotta, ei ensimmäinen liikennevahinko alenna bonusta.

Oleellinen muutos on myös se, ettei bonusta voi enää siirtää puolisolle.

Uusi laki tarjoaa paljon tuotekehitysmahdollisuuksia. Koska uudistus ei tuo muutosta vahinkojen määrään, pitää vakuutuksista maksaa hinta, jolla korvauksia pystytään maksamaan takaisin asiakkaille.

Vakuutusmaksun suuruuteen vaikuttavat jatkossakin muun muassa vakuutuksenottajan kotipaikka, ikä, vahinkohistoria, sekä ajoneuvon merkki, malli ja teho.

LVK:n, eli Liikennevakuutuskeskuksen, raporteista selviää, että moottoriajoneuvo-onnettomuudet ovat vähentyneet, vaikka vuosittainen vaihtelu voi olla jopa kymmenen prosenttia. HÄSA