Kanta-Häme

Uusi maakunta-arkkitehti haussa

Hämeen liitto hakee uutta maakunta-arkkitehtia Kanta-Hämeeseen. Kolme vuotta tointa hoitanut Tatu Oukka, 44, muuttaa Belgiaan.

– Vaimo sai töitä Brysselistä. Viimeinen työpäiväni on 20. marraskuuta, kertoo Oukka.

Hämeenlinnaan tamperelainen Oukka tuli Seinäjoen seutuarkkitehdin paikalta. 2000-luvun puolivälissä hän toimi muutaman vuoden Lempäälän kunnan palveluksessa.

Oukan työsuhde päättyy virallisesti vuoden vaihteessa. Hämeen liitossa toivotaan, että uuden maakunta-arkkitehdin valintapäätös saataisiin tehtyä maakuntahallituksen kokouksessa joulukuun puolivälin jälkeen.

– Menee varmasti kevätpuolelle, kun uusi kaveri tulee remmiin, arvioi suunnittelujohtaja Heikki Pusa.

Pusa pahoittelee Oukan lähtöä. Maakunnan toimijoiden ja ”pelikentän” oppiminen vievät aina oman aikansa.

– Työhön liittyvät kuviot ovat sujuneet Tatun kanssa ihan erinomaisesti. Ylimenovaiheen ajan työt jaetaan olemassa olevan porukan kesken, sanoo Pusa. (HäSa)