Kanta-Häme

Uusi sairaala maksaa hintansa aikaa myöten

Viipurintien ja Harvialantien kulmaus valikoitui uuden keskussairaalan paikaksi neljästä vaihtoehdosta, joita verrattiin keskenään perin pohjin.

– Asia huolellisesti tutkittu ja on laskettu valtavasti erilaisia suureita yhteen. Löytyi yllättävän paljon asioita, jotka nostivat tämän vaihtoehdon muiden edelle. Vähäisin ei ole logistinen saavutettavuus sekä potilaiden että työntekijöiden, mutta myös kilpailunäkökulmasta, pohtii sairaanhoitopiirin hallituksen edustajana tilatyöryhmässä istunut Matti Puotila (kok.).

Nykyisen sairaalan peruskorjaus oli yksi tutkituista toteutusmalleista. Sekin vaatisi uudisrakentamista. Leikkaus- ja synnytysosastolle sekä teho-osastolle pitäisi tehdä uudet tilat.

Kokonaan uuden sairaalan rakentaminen nykyisen sairaalan taakse on myös selvitetty.

Lisäksi vaihtoehtoina olivat uuden sairaalan rakentaminen Poltinaholle poliisitalon tuntumaan ja radan varteen Harvialantien varteen.

– Minusta on tullut vahvasti uuden rakennuksen kannattaja. Kun on vanhan saneeraamista pohtinut, tulee sellainen toivottomuuden tunne. Pitäisi tehdä väistötilat ja ne maksavat maltaita. Sitten palataan takaisin vanhoihin, eivätkä ne ole uuden veroiset, Puotila arvioi.

Investointina Harvialantien varteen rakentaminen on vaihtoehdoista kallein. Lisähintaa tulee muun muassa tontin ostosta ja parkkipaikkojen rakentamisesta.

Kustannuksiksi on haarukoitu noin 250 miljoonaa euroa. Muiden vaihtoehtojen kustannukset vaihtelevat 205 ja 233 miljoonan välillä.

Puotilan mukaan kokonaisuus pitää nähdä elinkaarikustannuksena.

– Investointikustannus on aika epäolennainen verrattuna elinkaarikustannukseen. Mikäli yhtään ymmärrän, sitä kautta suuri viitekehys lankeaa tälle ratkaisulle myönteiseksi.

Hän myös muistuttaa, että myöhemmin on mahdollisuus realisoida Ahvenistonmäen kiinteistöjä.

– Sinne voi syntyä viehättävä uusi asuinkaupunginosa.

Peruskorjaamista vastaan puhuu se, että talo on käyttöikänsä päässä. Tilaratkaisut ovat vanhanaikaiset, eikä peruskorjaus ole juuri uudisrakentamista edullisempaa.

– Lääke- ja hoitotiede ovat muuttuneet edellisen suunnittelun aikakaudesta. Tämä on sellainen once in a life time -juttu, joka nyt kannattaa tehdä, Puotila korostaa.

Vanhan taakse rakennettu uusi sairaala, tulisi nykyajattelun mukaan väärään paikkaan. Samaan yhteyteen suunnitellaan sote-palveluita, ehkä jopa kantakaupungin ainoa hyvinvointikeskus.

Poltinahon ongelmana ovat liikennejärjestelyt ja edelleen se, että hyvinvointikeskuksen pitäisi olla vielä keskeisemmällä paikalla. Suunnittelijoiden mukaan sinne voisi silti toteuttaa erittäin hyvän modernin sairaalan.

Radan vartta Harvialantien tuntumassa tilatyöryhmä pitää parhaana vaihtoehtona kiristyvän kilpailutilanteen näkökulmasta.

Asiakkaiden että henkilöstön on helppo saavuttaa näin keskeinen paikka. Se sopisi myös perusterveydenhuollolle.

Maaomistus on ongelma, tosin omistajien eli Liikenneviraston ja Senaattikiinteistöjen kanssa on jo käyty alustavia keskusteluja.

Valmistelussa mukana ollut Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo suhtautuu toiveikkaasti maanhankintaan alueelta.

– Varsinaiseen toteutukseen menee vielä vuosia. Moni asia ehti muuttua. Asia on yhteiskunnallisesti niin tärkeä, että neuvotteluihin tarvitaan mukaan Liikenneviraston ja Senaatti-kiinteistöjen lisäksi myös ministeriöitä.

Jos sairaala tulee Harvialantien varteen, se saattaa edistää myös ns. Paasikiventien jatkeen toteuttamista Vanajantieltä Katisten liikenneympyrään.

Sairaanhoitopiirin hallitus päätyi yksimielisesti Harvialantien vaihtoehdon kannalle tiistaina. Yhtymävaltuusto päättää sairaalan paikasta kesäkuun alussa.

Hankkeen toteutus tulee ajankohtaiseksi noin vuoden 2020 vaiheilla. HÄSA