Kanta-Häme Hämeenlinna

Uusi virastotalo nousee Vanajantielle

Jatke rakentaa, rahasto omistaa, Senaatti-kiinteistöt vuokraa.

Valtion virastotalo nousee piakkoin Vanajantien varteen Pohjantähden pääkonttorin viereen.

Kaupunginhallitus on päättänyt myydä Wähäjärvenkatu 6:ssa sijaitsevan tontin Jatke Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun.

Vajaan 4 000 neliön kokoisen laajuisen tontin hinta on 895 700 euroa. Äskettäin vahvistuneessa kaavassa tontti on varattu toimistorakentamiselle. Rakennusoikeutta sillä on 5 300 kerrosneliötä.

Tontille tulee siis valtion virastotalo. Se rakentaa Jatke Oy, joka myy tilat kiinteistösijoittajalle eli OP-Palvelukiinteistöt -rahastolle.

Senaatti-kiinteistöt vuokraa tilat. Niihin muuttavat ainakin Etelä-Suomen aluehallintovirasto, verohallinnon Hämeenlinnan toimipiste, Hämeen maistraatti sekä Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri.

Senaatti etsi pitkään Hämeenlinnasta sopivia tiloja saadakseen valtion virastoja saman katon alle. Lopulta se päätyi kuitenkin kokonaan uusien tilojen hankkimiseen.

Uuteen toimistotaloon tulee työpaikka noin 400 valtion viranhaltijalle.

Senaatti-kiinteitöjen erityisasiantuntija Toni Rantanen kertoi aikaisemmin Hämeen Sanomissa (2.6.), että rakennusajaksi arvioidaan 15 kuukautta.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon mukaan tontille voi heti hakea rakennuslupaa.

Vanajantien varren toimistokortteliin on asemakaavan muutoksen jälkeen mahdollista rakentaa viisikerroksisia toimistokerrostaloja. HÄSA