Kanta-Häme

Uusia teitä rakennetaan Siiriin ja Keinusaareen

Monet kadut ja kaupungin muut infrakohteet saavat edelleen odottaa peruskorjausta, sillä myös ensi vuonna maanrakennuksen investointien pääpaino on uuden rakentamisessa.

Uusien alueiden ja kohteiden rakentamiseen on arvioitu kuluvan vuonna 2013 yhteensä liki viisi miljoonaa euroa. Saneeraus- ja peruskorjauskohteisiin on varattuna rahaa puolestaan kolme miljoonaa euroa.

Tilaajapäällikkö Eija-Liisa Dahlberg myöntää suoraan, ettei ensi vuoden infran investointiohjelma vastaa kaupungin peruslinjausta, jonka mukaan uuden rakentamiseen ja vanhan peruskorjaamiseen tulisi käyttää saman verran varoja.

– Korjausvelan kasvattamista tulee välttää kaikin keinoin, jotta peruskorjauksen kustannukset eivät turhaan kasvaisi ja infran elinkaarikustannukset pysyisivät kohtuullisella tasolla. Vuonna 2013 näistä periaatteista on jouduttu tinkimään, Dahlberg toteaa lautakunnalle.

Yhdyskuntalautakunta hyväksyi infran investointiohjelman vuoden viimeisessä kokouksessaan.

Siiriin tulossa uusia katuja

Ensi vuoden infrainvestoinneissa korostuvat maankäyttösopimuksien pohjalta rakennettavien uusien asuinalueiden kuten Keinusaari II:n ja Hongiston toteutuminen.

Keinusaaressa jatketaan ensi vuonna Hilpi Kummilan tietä Kummilankujalle saakka, kun taas Hongistossa tehdään ensi vuonna hulevesiverkostoa.

Lisäksi kaupunki haluaa varmistaa oman tonttituotantonsa käynnistämällä Siiri II:n katujen ja kevyen liikenteen väylien rakentamisen. Myös Sampo II:n ja Poltinahon alueita viimeistellään muun muassa asfalttitöillä.

Investointiohjelmassa mainitaan ensi vuonna myös Linnanniemenkadun rakentaminen niin sanotulle Vekan tontille.

Kirstulaan ei ole luvassa rahaa

Elinkeinoalueista Moreenissa rakennetaan Laajamäentietä sekä jatketaan Orsitien kevyen liikenteen väylää. Lisäksi ohjelmassa on 400 000 euron varaus muille elinkeinohankkeille. Sen sijaan Kirstulan autotalolle ja Centran rakennusmaailmalle ei ole ensi vuonna osoitettu euroja.

Kantolan tapahtumapuiston rakentamiseen on arvioitu kuluvan ensi vuonna 200 000 euroa. Lisäksi Poltinahon harjoituskentän pohjien tekoon on varattu 100 000 euroa.

Ahveniston uimalan parkkipaikan ja moottoriradan ampumapaikan pohjan korjaukseen kuluu ensi vuonna 65 000 euroa. Sen sijaan Ahveniston hyppyrimäen purkamiseen ei ole osoitettu rahaa.

Sibeliuspuisto ehoksi puolella miljoonalla

Saneerauskohteista suurin on vuonna 2013 Sibeliuspuiston peruskorjaus, joka nielee puoli miljoonaa euroa. Kansalliseen kaupunkipuiston kustannuksiksi on arvioitu puolestaan 150 000 euroa, josta suurin osa kohdistuu Ojoisten puiston kunnostukseen.

Joukkoliikennekaduksi muutettavan Palokunnankadun remontti alkaa ensi vuonna, jolloin korjataan 400 metrin pätkä Arvi Kariston kadulta Sibeliuksenkadulle.

Lisäksi peruskorjataan Katisten Porttiniementie.

Rengossa laajennetaan Urheilutietä päiväkodin ja koulun tarpeisiin. Kalvolassa on tarkoitus saneerata Anderssonintie, Rimminkuja ja Konstankaarre. Tuuloksessa päällystetään uudelleen puolestaan Suolijärventie. (HäSa)