Kanta-Häme

Uusissa virsissä on uutta ja tuttua

Hämeenlinnan kirkossa vietettiin sunnuntaina tuplajuhlaa, kun kirkkovuoden alun ja ensimmäisen adventin lisäksi juhlittiin virsikirjan lisävihkon virallista käyttöönottoa.

30 vuotta vanhan virsikirjan rinnalle tuli 79 uutta virttä, joista Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanttorit sekä Hämeenlinnan ja Vanajan kirkkokuorot esittivät lähes parikymmentä.

Sunnuntaina laulettiin ja kuunneltiin täysin uusia virsiä. Lisävihkosta löytyy myös suuren yleisön tuntemia sävelmiä, kuten Maan korvessa kulkevi lapsosen tie ja Amazing Grace, eli suomeksi Oi ihmeellistä armoa.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherran Timo Kalajan mukaan lisävihossa onkin paljon uutta, mutta myös tuttua ja toivottua.

Lisävihkosta löytyy sekä kotimaisia että käännettyjä kansainvälisiä sävelmiä. Vanhimmat uudet virret ovat keskiaikaisia hymnejä.

Kanttori Sonja Saarikon mielestä yksi iso ero vanhaan on monien uusien virsien rytmi ja erilaiset säestysmahdollisuudet, jotka sopivat myös muihin tilaisuuksiin kuin jumalanpalveluksiin.

– Lisävihkossa on huomioitu kevyemmän musiikin tarpeita, joita on nyt enemmän. Seurakuntaelämä on muuttunut paljon 30 vuodessa, Saarikko sanoo.

Kirkkoherra Timo Kalaja on samoilla linjoilla.

– Suuressa seurakunnassa on monia hyvin erilaisia messuja. Niiden luonteeseen kuuluvat ilman muuta lisävihon kaltaiset rytmillisemmät laulut, Kalaja sanoo.

Virsikirjan lisävihkon ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut kirkkoneuvos Pekka Huokuna kertoo, että lisävihkon tekeminen oli iso urakka, joka alkoi jo vuonna 2010.

Uusien virsien valinnassa oli monenlaisia kriteereitä, kuten laadukkuus, yhteislaulullisuus ja kansainvälisyys. Lisävihkosta löytyy virsiä suomen lisäksi esimerkiksi englannin, saamen ja arabian kielillä.

Tärkeää oli myös se, että virsi toisi jotain uutta valmiiseen virsitarjontaan. Lisävihossa on esillä aiemmin vähemmälle huomiolle jääneitä aiheita, kuten kaupunkilaisuus, isänpäivä ja luonnonsuojelu.

Huokuna arvioi, että varsinaisen virsikirjauudistuksen valmistelu voisi alkaa 2020-luvun alkuvuosina.

– Koko virsikirjan uudistus on mahdollinen sitten, kun lisävihkosta on saatu riittävästi kokemusta ja palautetta, Huokuna sanoo.

Sunnuntaina seurakuntalaiset pääsivät myös käyttämään täysin uusia virsikirjoja ensimmäistä kertaa. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on tilannut tuhat uutta virsikirjaa, joissa lisävihko on mukana.

Uusia kirjoja käytetään niissä kirkkotiloissa, joissa järjestetään eniten tilaisuuksia. Kirkkoherra Timo Kalajan mukaan uusi painos helpottaa virsikirjan käyttöä, kun sekä vanhat että uudet virret löytyvät yksien kansien välistä.

Vanhan painoksen virsikirjoista huonokuntoisimmat poistetaan ja käyttökelpoisia käytetään niissä tiloissa, joissa uusia kirjoja ei ole. Lisäksi vanhaa painosta voidaan käyttää edelleen muun muassa vanhusten hoivayksiköissä ja leirikeskuksissa. HÄSA