Kanta-Häme Hattula

Hattulan kunnanhallitus nimesi ehdokkaansa toimialajohtajiksi, valtuusto tekee valinnat ensi viikolla

Hattulan kunnanhallitus käsitteli torstaina ylimääräisessä kokouksessaan kunnan kahden uuden toimialajohtajan valintaa.

Kunnanhallitus esittää ensi viikolla kokoontuvalle valtuustolle, että kunnan elinvoimajohtajaksi valitaan Kari Uusitalo ja hyvinvointijohtajaksi Kati Honkanen.

Uusitalo, 50, työskentelee tällä hetkellä Tekesin senior advisorina. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden tohtori ja asuu Forssassa.

Honkanen, 43, työskentelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa sosiaalialan lehtorina. Hän on koulutukseltaan hallintotieteiden lisensiaatti.

Yksimielinen esitys

Vs. kunnanjohtaja Pekka Järvi kertoo, että kunnanhallitus oli kummankin esityksen kannalla yksimielisesti.

– Kaikki haastatteluun kutsutut hakijat olivat hyviä, ja asiasta keskusteltiin hallituksessa pitkään. Mutta esitykset syntyivät yksituumaisesti ilman äänestyksiä, Järvi kertoo.

– Meillä on maanantaina valtuustoinfo, kuten aina ennen valtuuston kokouksia. Molemmat kutsutaan sinne esittäytymään valtuustolle.

Kokous avoin yleisölle

Virat täyttää valtuusto, joka kokoontuu keskiviikkona 9. syyskuuta Juteinitalon auditoriossa. Valtuuston kokous järjestetään normaalisti ja se on avoin myös yleisölle.

Kesäkuussa Hattulan valtuusto kokoontui erityisjärjestelyin. Kokous pidettiin Juteinitalossa, mutta yleisöä ei koronarajoitusten takia päästetty seuraamaan kokousta paikan päälle.

Hyvinvointijohtajan virkaan tuli kaikkiaan 30 hakemusta, mutta yksi hakijoista perui hakemuksensa. Elinvoimajohtajan virkaa haki 27 henkilöä. Hakijoista kahdeksan kutsuttiin haastatteluihin, jotka järjestettiin alkuviikolla. HÄSA

 

Oikaisu 3.9. kello 20.28. Korjattu Kati Honkasen koulutustietoja, joissa oli virhe. Honkanen on koulutukseltaan hallintotieteiden lisensiaatti.

Uusi organisaatio

Hattulan valtuusto päätti kesäkuussa uudesta organisaatiomallista.

Sen mukaisesti Hattulaan on perustettu kaksi uutta johtovirkaa eli hyvinvointijohtajan ja elinvoimajohtajan virat.

Lisäksi päätetiin perustaa uudet sosiaalipalvelupäällikön, kaavoituspäällikön ja johtavan rehtorin virat.

Nykyiset perusturvajohtajan, teknisen johtajan ja sivistysjohtajan virat lakkautetaan siinä vaiheessa, kun nykyisille viranhaltijoille on osoitettu virat uudessa organisaatiossa.

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic