Kanta-Häme Helsinki

Uutissuomalainen: Hyvä tuulivuosi kasvattanut tuulivoiman tuotantoa lähes 30 prosentilla

Tuotanto lisääntyi lähes kolmanneksen, vaikka tuulivoimaloiden määrä ei ole kasvanut.
Kuva: Tapio Tuomela
Kuva: Tapio Tuomela

Suomeen ei ole vuoden 2017 jälkeen rakennettu yhtään uutta tuulivoimalaa, mutta tuulivoiman tuotanto on silti yhden vuoden aikana kasvanut roimasti, kertoo Uutissuomalainen.

Energiateollisuuden tilastojen mukaan tuulivoimaa tuotettiin viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun lähes 30 prosenttia enemmän kuin edellisellä vastaavalla jaksolla.

Jatkossa tuotantomäärät kasvavat edelleen, sillä Suomeen on rakenteilla useita uusia tuulivoimaloita.

Tuulivoimalle saa tuotantotukea, jos sen sähköntuotanto alkoi vuoden 2017 loppuun mennessä. Tuki ei enää ole kuitenkaan ole välttämätön edellytys kannattavalle tuotannolle.

– Tuotantokustannukset ovat laskeneet niin voimakkaasti, että nyt on rakenteilla todella paljon tuulivoimaa ilman taloudellista tukea. Rakenteilla on myös voimaloita, jotka eivät tukea edes tarvitse, sanoi Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anna Mikkonen.

Suomen tuuliatlas -nettisivustolla todetaan, että ilmastonmuutoksen vaikutuksesta keskimääräinen tuulennopeus kasvaa Suomessa ”jonkin verran”. Toukokuussa päättynyt jakso on arvioiden mukaan ollut edeltävää vastaavaa jaksoa tuulisempi. STT