Kanta-Häme

Vaalikahvilaan tullaan viipymään

Vaikka vaalikampanjointi on siirtynyt yhä enemmän verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, ainakin kokoomus ja perussuomalaiset haluavat säilyttää perinteiset vaalikahvilat edelleen katukuvassa.

Kokoomus vietti Korjausliikkeeksi ristityn vaalikahvilansa avajaisia lauantaina Reskalla. Puolueen vaalikahvilakulttuuri juontaa juurensa presidentinvaalikampanjointiin ja on muutaman vuoden takaisten café Niinistöjen peruja.

– Osa äänestäjistä tulee tapaamaan meitä kasvokkain esimerkiksi tehtyään vaalikoneen. Joillakin on mukana jopa koko lista kysymyksiä, joihin he haluavat vastauksia. Ja sitä vartenhan me täällä olemme, sanoo Reskalla kahvitellut Timo Heinonen.

Heinosen mukaan kahvilla poikkeavia kiinnostaa erityisesti, millä tavoin Heinonen laittaisi Suomen talouden kuntoon. Toiselta ehdokkaalta, Juha Isosuolta, puolestaan tiedustellaan eniten Nato-kantaa sekä paikallispolitiikkaan liittyviä asioita.

Isosuon mukaan vaalikahvila on vain osa kampanjointia.

– Olemme aktiivisia myös verkossa sekä kierrämme kentällä.

Naamat käyvät tutuiksi

Korjausliikkeen ovi käy tiuhaan. Lähes jokainen tulija tervehtii ehdokkaita tuttavallisesti. Vaikuttaisikin siltä, että useimmat kahvilassa poikkeavat ovat tavalla tai toisella jo valinneet puolueensa.

Tämän vuoksi Sdp päätti yksimielisesti tänä vuonna luopua Reskalla pitämästään vaalikahvilasta.

– Siellä kävivät aina ne samat naamat. Me haluamme mennä ihmisten luo, sillä siitä on meille enemmän hyötyä, sanoo Jukolan S-marketilla vohveleita kansalle tarjoillut Leena Murtonen.

Myös perussuomalaisten Kari Ilkkala myöntää, että suurin osa vaalikahvilassa käyvistä on jo ennestään tuttuja. Vaalikahvila on hänen mukaansa silti tärkeä osa kampanjointia.

– Meidän äänestäjistämme kaikki eivät käytä nettiä ollenkaan. Siksi on tärkeää, että heillä on vaihtoehtoinen kohtauspaikka tutustua puolueen jäseniin.

Eniten perussuomalaisten äänestäjiä puhuttaa toimeentulo sekä sosiaali- ja terveyspuolen muutokset.

– Enemmän kahvilatoiminta on meidän osaltamme kuuntelua. Ihmisillä on tarve purkaa sydäntään.

Puolue avasi vaalikahvilan uusissa tiloissa Raatihuoneenkadulla viime torstaina. Ilkkalan mukaan uuden sijainnin tavoitteena on viestittää sitä, että puolue on jatkuvasti läsnä ja ihmisen asialla.

Lauantaina kahvila kuitenkin oli suljettuna. Ilkkalan mukaan tämä johtuu siitä, että rytmitystä vapaaehtoisten saamiseksi ei ole ehtinyt syntyä.

Tarjoiluilla pääsee jutulle

Vihreät on omien sanojensa mukaan Hämeen someaktiivisin puolue.

Tämän allekirjoittaisi mielellään myös puoleen maskotti Sepe-poni, jolle Prismalla päivystäminen alkaa jo pikkuhiljaa riittää.

– Eihän tämä mikään parhain kampanjointipäivä ole, ainakaan sään puolesta, myöntää vikuroivaa eläintä jäätävässä tuulessa ja hiekkapöllyssä pitelevä Mari Monto.

Vihreillä vaalikahvilaa ei ole ollut moniin vuosiin. Kyseessä on sekä raha- että imagokysymys.

– Uskomme, että kiertämällä tavoitamme äänestäjät parhaiten. Äänestäjien kanssa pääsee kyllä jutulle, kunhan varaa mukaan jotain tarjottavaa. (HäSa)

Päivän lehti

27.11.2020

Fingerpori

comic