Kanta-Häme

Vaalipiirissä tasainen kamppailu

Vaalitaistelu oli Hämeessä juuri niin tasainen kuin osattiin ennakoida. Kaikki neljä suurta puoluetta saivat vaalipiiristä eduskuntaan kolme kansanedustajaa.

SDP säilyi niukasti vaalipiirin suurimpana puolueena menettäen kuitenkin samalla neljännen kansanedustajan paikkansa.

SDP:n osuus vaalipiirissä annetuista äänistä oli 22,2 prosenttia, kun edellisissä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa puoluetta äänesti 24,1 äänensä antaneista.

Kokoomus säilytti kolme kansanedustajaansa ja samalla asemansa vaalipiirin toiseksi suurimpana puolueena. Puoleen ääniosuus oli 21,5 prosenttia, kun se oli 22,5 vuonna 2011.

Perussuomalaisten kannatus tuli Hämeen vaalipiirissä hieman alas edellisvaalien yli 20 prosentin lukemasta. Puolue sai hämäläisten äänistä 19,4 prosenttia, mikä oli riitti edellisvaaleissa saavutettujen kolmen paikan säilyttämiseen.

Keskustan ääniosuus Hämeen vaalipiirissä oli 17,8 prosenttia, eli nousi huomattavasti edellisvaalien 13,2 prosentista. Lisä-äänien turvin keskusta sai kolmannen kansanedustajan.

Kristillisdemokraattien osuus vaalipiirin äänistä oli 6,1 prosenttia, vasemmistoliiton 6 ja vihreiden 5,1 prosenttia.

Istuvat kansanedustajat jyräsivät henkilökohtaisissa äänimäärissä.

Äänikuningattaren tittelistä kisasivat kristillisdemokraattien riihimäkeläinen Päivi Räsänen, kokoomuksen forssalainen Sanni Grahn-Laasonen ja SDP:n hämeenlinnalainen Tarja Filatov.

Vaalien äänikuningattareksi nousi Filatov 8 318 äänellä.

Grahn-Laasosen äänimäärä alustavassa laskennassa oli 7 557 ja Räsäsen 7 547.

Puolueidensa kansanedustajista myös SDP:n lahtelainen Mika Kari (6 870 ääntä), keskustanJuha Rehula (6 427) ja perussuomalaisten Anne Louhelainen (6 682), molemmat Hollolasta säilyttivät paikkansa eduskunnassa isoilla äänimäärillä.

Myös kokoomuksen Timo Heinonen (6 278) Lopelta, keskustan Sirkka-Liisa Anttila (5 196 ääntä) Forssasta ja kokoomuksen Kalle Jokinen (5 725) Orimattilasta jatkavat eduskunnassa.

Lahtelaisesta Martti Taljasta (3 920 ääntä) tuli keskustan kolmas kansanedustaja Hämeen vaalipiirissä. Timo Kaunisto (2 731) Hämeenlinnasta jäi varakansanedustajaksi.

SDP:n uudeksi kansanedustajaksi nousi lahtelainen Ville Skinnari (5 740). Hänen kanssaan puolueen kolmannesta paikasta kamppaili ääntenlaskennan edetessä forssalainen Kaisa Lepola (4 579), mutta jäi varasijalle.

Vasemmistoliiton riihimäkeläinen Aino-Kaisa Pekonen (5 485) säilytti paikkansa eduskunnassa.

Perussuomalaisten lahtelainen Rami Lehto (6 595) ja hollolalainen Jari Ronkainen (4 423) nousivat puolueensa uusiksi kansanedustajiksi. Hämeenlinnalainen Lulu Ranne (4 233) jäi niukasti varaedustajaksi. Ismo Soukola (3 673 ääntä), samoin Hämeenlinnasta, putosi eduskunnasta.

Vaalipiirin kansanedustajista kahdeksan on Päijät-Hämeestä ja kuusi Kanta-Hämeestä. Edellisten vaalien jälkeen luvut olivat päinvastaiset. HÄSA

Päivän lehti

30.3.2020