Kanta-Häme

Vaalityö huipentui lähinnä syömiseen

Viimeinen kunnallisvaaleja edeltänyt päivä ei näyttänyt tuovan Hämeenlinnan poliittiseen keskusteluun mitään uutta.

Lauantaina torille kokoontunut väki oli kiinnostuneempia puolueiden tarjoiluista kuin ajatuksista. Jonoja muodostui keskustan hernekeitolle, vasemmistoliiton makkarakeitolle ja kristillisten makkaroille. Kahvin voimaan luottaneista tuli jälkiruokapuolueita.

Kukapa jaksaisikaan enää kuunnella puheita siitä, kuinka on tarpeen tehdä tärkeitä asioita ja olla tuhlaamatta rahaa joutavuuksiin, kuten joku ehdokkaista messusi mikrofoniin. Eiköhän tuo ole sanomattakin selvää. Etelärannasta käydyssä keskustelussa yleisöstä sentään irtosi muutama aplodikin.

Kuka valehtelee parhaiten

– Kyllä meistä vanhoista kaikki nyt pitävät huolta, tuumi muuan nimettömänä pysytellyt vanha rouva.

Samassa seurueessa ollut mies tuumi, että maanantaina ei kukaan enää olekaan luvannut mitään.

– Täällä on hyvä käydä kuuntelemassa, kuka parhaiten valehtelee, mies myhäili ja lusikoi soppaa suuhunsa.

Kolmas saman seurueen jäsen kertoi vaalimökeille tulonsa pääasialliseksi motiiviksi hienon sään.

– Näin hieno ilma laittaa kävelemään, kun on ollut vaan pimeyttä, hän sanoi lauantaiaamupäivän auringonpaisteisessa pikkupakkasessa.

Kaikki kolme olivat jo äänestäneet ennakkoon ja kun heillä tuntui olevan varma ja vakiintunut puoluekantakin, vaalipuheet saivat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Torille aikaa kuluttamaan

Lammilainen Eero Kalkko oli tullut torille varta vasten aikaansa kuluttamaan.

– Hyvää tuntuu soppa olevan, hän myhäili syödessään.

Kalkko kertoo olevansa puolueuskollinen ja äänestävänsä nyt toisissa vaaleissa peräkkäin samaa ehdokasta.

– Hän pääsi viimeksi, ja pääsee nytkin, Kalkko sanoo varmana asiastaan.

Mutta onko jokin asia Hämeenlinnassa huonosti ja muuttamisen tarpeessa?

– Pikkuisen on sitä, että tuhlataan rahaa. Tähänkin pitäisi tulla parkkipaikka, muttei tule. Turha sellaisesta siksi on puhuakaan. Kun olen yksinäinen mies, veroja voisi yksin eläviltä periä vähemmän kuin pariskunnilta. Nehän pärjäävät toisen tuloilla ja toisen tulot jäävät säästöön, hän sanoo.

Kuntaliitokset alta pois

Pari vuotta sitten Hämeenlinnaan pääkaupunkiseudulta muuttanut Marjatta Poutanen kertoo toria kohti mennessään, ettei vielä oikein hyvin tunne Hämeenlinnan asioita. Ehdokkaansa hän oli valinnut oltuaan seuraamassa vaalikeskustelua Verkatehtaalla.

– Janakkalan ja Hattulan kuntaliitos pitäisi hoitaa ensin pois alta, en tiedä kuinka ne pärjäävät yksin, hän pohtii asioiden tärkeysjärjestystä.

Perusterveydenhuollon tasoon Hämeenlinnassa ja koko maassakin hän on tyytyväinen, erikoissairaanhoidosta hänellä ei ole selvää käsitystä.

– Vaalikojuilta en osaa odottaa mitään erityistä, hän sanoi suunnatessaan kohti toria. (HäSa)

Äänestyspaikat ovat tänään sunnuntaina auki kello 9-20. Hämeenlinnassa monien äänestyspaikka on muuttunut edellisistä vaaleista. Parhaiten paikka selviää kotiin tulleesta äänestyskortista. Vain korttiin merkityssä paikassa voi äänestää. On syytä muistaa, että kesäaika päättyy sunnuntain vastaisena yönä eli kelloa käännetään tunti taaksepäin.