Kanta-Häme

Vaara vaanii sirkustaiteilijaa

Viime keväänä 11 ihmistä loukkaantui vakavasti Ringling Brothers and Barnum and Bailey -sirkuksen esityksessä. Akrobaattiesitystä varten pystytetyt telineet kaatuivat ja yhdeksän sirkustaiteilijaa tippui alas ja muutama esiintyjä jäi alle.
 
– Tällaiset tapahtumat ovat herätyskelloja, sanoo Circo Aereon taiteellinen johtaja ja ohjaaja Maksim Komaro.
 
Sirkusesityksiin liittyy aina suuri riski. 
 
Jongleeraukseen on kuoltu, kun maailman kuuluisin jonglööri Enrico Rastelli sai esityksessään käyttämästään puukapulasta tikun ikeneensä saaden siitä tappavan verenmyrkytyksen. Ilma-akrobatiassa riskit ovat vielä suuremmat koko ajan. 
 
Toistoja valtava määrä
Circo Aereo tuo Hämeenlinnaan Slapstick Sonata -esityksen, jonka se on tehnyt yhteistyössä prahalaisen Cirk La Putykan kanssa. Esityksessä neljän metrin vipulaudalta lennetään 5–6 metrin korkeuteen. Alas tullaan voltein.  
 
Slapstick Sonatassa lavalla ovat Tsekin kansallisteatterissa näytellyt näyttelijä, kaksi akrobaattista tanssijaa, voimistelija, balettitanssija ja kilpatason aerorobiccaaja. Kenelläkään heistä ei ole sirkuskoulutusta.
 
Komaron mukaan harjoitukset aloitettiin sillä, että Komaro hoiti sirkusalan huippuopettajat opettamaan taiteilijoille turvallisuutta. Turvallisuutta käydään läpi paljon kommunikaation kautta ja opetellaan, kuinka esimerkiksi koskettamalla, voi vaikuttaa ja parantaa turvallisuutta.
 
– Toisesta huolehtiminen on koko ajan läsnä lavalla.
 
Kommunikoinnin lisäksi tärkeää on temppujen toimiminen automaatiolla.
 
– Toistojen määrä pitää olla niin valtava, että temput automatisoituvat. Vaaroja käydään myös aina läpi. 
 
Tuoreempi kulma ei lisää vaarallisuutta
Circo Aereolla on kiertävät esitykset. Esimerkiksi Slapstick Sonata -esityksellä lähdetään kuukaudeksi Yhdysvaltojen itärannikolle. 
 
Komaro kertoo tekevänsä paljon työtä etukäteen turvallisuuden parantamiseksi. Jokainen esiintymispaikka kartoitetaan ennakkoon, jotta kiinnitykset voidaan tehdä turvallisesti. 
 
Vaikka esiintymispaikat käydään läpi jo ennalta, aika usein tulee yllätyksiä. Esiintymislavan piirustukset eivät pidä paikkaansa ja kiinnitysten kanssa tulee ongelmia. 
 
– Mitään riskiä ei oteta. Jos esimerkiksi kiinnityksiä ei voi tehdä turvallisesti, jätämme ohjelmanumeroja esityksestä pois. 
 
Sirkusesitykset perustuvat pitkälti siihen, että katsojien suut loksahtavat auki. Että tällaistäkin! Samaan aikaan myös sirkusesityksiä on yhä enemmän.
 
Onko paineita tehdä yhä vaarallisempia temppuja, jotta yleisö jaksaa kiinnostua?
 
– Minulla on paine keksiä tuoreempaa kulmaa. Se ei tarkoita, että vaarallisuutta lisätään vaan tarinan henkisyyttä. Ainakin minun kiinnostus on siellä päin. Koska meillä on kiertävät esitykset, tärkeää on taiteilijoiden hyvinvointi. Silloin temppujen on oltava sellaisia, ettei loukkaantumisia tule koko ajan.
 
Komaro muistuttaa, että Suomessa on parisataa sirkusalalalla toimivaa ihmistä. Se on paljon.
 
– Paineita on nostaa tasoa. Samalla esityksiä tehdään kiireellä ja opetteluprosessi on muuttunut nopeammaksi. Se lisää onnettomuusriskiä. 
 
Yleisö ei huomaa loukkaantumisia
Vaikka esiintymisturvallisuudesta ollaan tarkkoja, vahinkoja sattuu. Komaro kertoo, että hänellä on mennyt polvi. Harjoituksissa on murtunut luita. Parhaillaankin yhden esiintyjän kasvoissa on luumurtumia. 
 
– Erilaisia tilanteita syntyy. Esityksissä on mennyt polvia ja nilkkoja, mutta esiintyjien kesken kommunikaatio pelaa niin hyvin, ettei yleisö huomaa mitään. Kesken kaiken roolit vaihtuvat. 
 
Komaro on ollut sirkusalalla parikymmentä vuotta.
 
– Onneksi mitään kovin vakavaa ei ole sattunut. Esimerkiksi kukaan ei ole kuollut tai halvaantunut. (HäSa)
 
Circo Aereon ja prahalaisen Cirk La Putykan yhteistuotanto Slapstick Sonata Verkatehtaalla tiistaina ja keskiviikkona 7. ja 8. lokakuuta.