Kanta-Häme

"Vähemmän asiakkaita, vähemmän henkilökuntaa"

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) elokuussa julkistaman arviomuistion mukaan suomalaiset juovat alkoholia entistä useammin ja enemmän.

Ongelman kitkemiseksi STM on ehdottanut alkoholilakiuudistusta, jossa muun muassa oluen ja muiden alkoholijuomien myyntiä kiristettäisiin kioskeissa, kaupoissa, huoltamoilla ja Alkossa. Tämä tapahtuisi siten, että alkoholinmyynti loppuisi tavanomaisen iltayhdeksän sijaan kello 18. Sunnuntaisin ja pyhäpäivisin alkoholia ei myytäisi lainkaan.

Esitys menee eduskunnan käsiteltäväksi keväällä 2014. Vuoteen 2020 mennessä kaikki 3,5 prosenttia väkevämmät juomat saattavat löytyä ainoastaan Alkon hyllystä.

Poltinahon Salen juomavastaavan Tuomas Nurmisen mielestä mahdollinen ”kieltolaki” ei poista alkoholiongelmia.

– Mielestäni se on ihmisten aliarvioimista. Jos alkoholi on ongelma, on ihan sama, myydäänkö sitä yksi vai kolme tuntia päivässä.

Nurmisen mukaan alkoholinmyyntiä pystytään valvomaan kaupassa ihan riittävästi.

– Sitä ei myydä alaikäisille tai päihtyneille. Joku rantojen mies pystyy ihan helposti haalimaan tilalle pullon lasolia, kuka sitä sitten valvoo?

Alkoholinmyynnin rajoittamisella on Nurmisen mukaan iso vaikutus erityisesti pieniin kauppoihin.

– Juomamyynti voi tavallisesti olla hyvinkin 30 prosenttia kokonaismyynnistä viikonloppuisin, eli ainakin kolme kertaa enemmän kuin arkena, Nurminen arvioi.

Rajoituksen vaikutus koskettaisi myös työntekijöitä.

– Vähemmän asiakkaita, vähemmän henkilökuntaa. Niin se vain menee.

Ruotsin…malliin?

Hämeensaaren Teboilin yrittäjät Joonas ja Henri Pirttilä eivät usko mahdollisten rajoitusten vähentävän alkoholinkulutusta.

– Se voi johtaa siihen, että asiakkaat ostavat enemmän kerralla.

Alkoholimyynti ei veljesten mukaan ole kovin kummoinen siivu huoltoaseman muuhun myyntiin verrattuna.

– Kyllä täältä tarttuu asiakkaan mukaan aina muutakin kuin pelkät saunakaljat. Alkoholimyynti on enemmän kauppojen heiniä.

Arviomuistiossa esitetään myös, että viimeistään vuonna 2020 toteutettavan välitarkastuksen yhteydessä arvioitaisiin mahdollisuuksia muuttaa päivittäistavarakaupassa myytävän alkoholijuoman prosenttirajaksi Ruotsin malliin 3,5.

Monta askelta…tanssittavana

Hallitusneuvoksen Ismo Tuomisen mukaan määräaikaan eli 30. syyskuuta mennessä STM:n arviomuistioon oli lausuntoja ehtinyt saapua vasta kolmasosa.

– En ole lukenut vielä yhtäkään. Aika moni on pyytänyt lausunnon palauttamiseen lisäaikaa.

Tuomisen mukaan vielä on monta askelta tanssittavana.

– Tässä tehdään yhteenveto peruspalveluministeri Susanna Huoviselle, jolla on pari kuukautta aikaa miettiä, millaisena hän halua sen eduskunnalle esittää. Kukaan ei osaa vielä vastata kysymykseen, mitä lopullinen esitys sisältää.

Esitys menee Tuomisen mukaan eduskunnalle kevään 2014 istuntokauden aikana eli helmi- ja kesäkuun välillä.

– Muistio on vasta pohja, joka voi muuttua mihin suuntaan tahansa.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi eilen valtionvarainministerin ehdotusta alkoholiveron korottamiseksi vuodelle 2014. Korotus on puolta pienempi, kuin mitä kehyspäätökseen sisältyi. Korotuksen seurauksena hintojen nousu olisi keskimäärin 2,3 prosenttia, vähittäismyynnissä hinta olisi hieman tätä enemmän ja anniskelumyynnissä vähemmän. Lakiehdotus etenee seuraavaksi koko hallituksen käsittelyyn. (HäSa)