Kanta-Häme

Vähemmistöjen ammattilainen

 
Poliisimoottoripyörien valot vilkkuvat ympärillä, kun Anna-Maria Helsing ja hänen puolisonsa istuvat ylellisen auton takapenkillä. He ovat matkalla Nobelin palkintojuhlasta illalliselle Tukholman kaupungintalolle.
 
– Oli se vähän hassua meikäläiselle, Helsing muistelee joulukuista poliisisaattuetta.
 
Hetkeä aiemmin hän johti Nobel-seremoniaa historian ensimmäisenä naispuolisena kapellimestarina.
 
Oli hallittava monta etikettisääntöä. Piti istua paikallaan viisitoista minuuttia ennen kuin kuninkaallinen perhe asteli sisään. Piti muistaa rumpujen pärinät, kun kuningas Kaarle Kustaa saapui saliin.
 
– Ei sellaisessa tilanteessa tahtoisi tehdä virheitä, esimerkiksi lähteä väärällä kappaleella.
 
Puut ratisevat takassa. Ääni tuo Helsingille mieleen lapsuudenkodin, joka oli vanha, kylmä talo Pohjanmaalla. 
 
Puolivuotias Viggo-kissa hyppää keittiönpöydälle, kun silmä välttää. Helsing nolostelee keksitarjoiluaan, kun puoliso on kondiittori.
 
– Meillä ei kukaan soita eikä leivo omaksi huvikseen, hän naurahtaa.
 
Perheen keltainen puutalo pohjalaisessa Ähtävän kylässä Pedersöressä on kaukana Nobel-juhlan hälinästä. Peltomaisemasta erottuvat lestadiolainen rauhanyhdistys ja ruotsinkieliset mainokset laatulihatiloista.
 
Helsing työskentelee freelancerina. Alkuvuodesta työt ovat olleet Ruotsissa.
 
Puolison 8- ja 10-vuotiaat lapset asuvat perheessä vuoroviikoin. He lähtevät aamukiireessä kouluun, heille järjestetään kaverisynttäreitä.
 
– Minut pelastaa kapellimestarina se, että lapset käyvät koulussa ja puoliso töissä. Sillä aikaa ehdin tehdä töitä. Työmatkoilla teen yleensä valtavasti töitä. Lapset tykkäävät siitä, että kun olen kotona, olen koko ajan kotona.
 
Ähtävän kylästä on puolen tunnin matka Kruunupyyn lentoasemalle. Sieltä pääsee kahdessa tunnissa Tukholmaan. Lentoyhteyden ansiosta Helsing pystyy asumaan pikkukylällä.
Sinne hänet toi rakkaus.
 
Kymmenen vuotta sitten Helsing opiskeli kapellimestariksi Sibelius-Akatemiassa. Jo sitä ennen koko elämä oli muuttunut.
 
Helsing oli eronnut Jehovan todistajista.
 
Muusikon elämästä uskonyhteisön säännöt olivat tehneet monimutkaista. Kirkossa ei saanut esiintyä, eikä joulukonsertissa. Silloin sai, jos konsertin nimessä puhuttiin joulun sijasta valosta tai talvesta.
 
Maamme-laulua ei saanut soittaa.
 
– Aina piti miettiä sitä, mitä muut sanovat ja miten tekemiset vaikuttavat seurakuntaan. 
 
Helsing oli kolmannen polven Jehovan todistaja, jonka koko suku oli mukana yhteisössä. Hän itse tunsi jo pienenä, ettei kuulu siihen. Lapsuus oli kuitenkin hyvä ja turvallinen. Siitä tulee mieleen paljon rakkautta, iso suku ja juhlat, joissa tanssittiin yhdessä.
 
Kotona äiti soitti pianoa ja isä viulua. Lapsuuden valokuvissa Helsing hapuilee koskettimia, kun juuri ja juuri ylettyy pianotuolille. Ala-asteella opettajat sanoivat, että ”tuo on sinun juttusi”, kun
Helsing soitti pianoa.
 
Helsing näki kutsumuksensa korkeintaan sumun läpi. Seurakunnassa sanottiin, että maailmanloppu on niin lähellä, että kannattaa keskittyä opiskelun sijasta Jehovan todistajien kenttätyöhön.
 
Äidilleen Helsing ihmetteli sitä, miksi kaikki koulukaverit ja naapurit tulisivat kuolemaan Harmageddonin taistelussa, vaikka he olivat kivoja ja hyviä ihmisiä.
 
– Jehovan todistajat puhuvat hyvin rumasti muista uskovaisista. Vaikka he voivat ymmärtää, että muutkin ovat sinänsä hyviä ihmisiä, niin muut ovat heidän mielestään kuitenkin Saatanan käsissä.
En oikein koskaan ymmärtänyt sitä, vaikka tutkin Raamattua.
 
Kun jättää Jehovan todistajien yhteisön, joutuu samalla luopumaan yhteisöön kuuluvista läheisistään. Helsingin mukaan karttaminen on selvä käytäntö, vaikka yhteisöstä julkisuuteen päin muuta väitetäänkin. 
 
– Kaikki jehovantodistajalapset tietävät, että jos joskus jättää uskon, kaikki karttavat.
 
Kolmikymppiseksi asti Helsing kävi Jehovan todistajien kokouksissa. Hän opiskeli Puolassa diplomiviulistiksi ja seurusteli Jehovan todistajan kanssa. Hän oppi puolaa, kun jakoi kenttätyössä puolankielistä Vartiotornia
 
Puolalaisen poikaystävän kanssa puhuttiin naimisiinmenostakin. Silloin Helsing havahtui. Hän pohti lasten saamista ja oivalsi, ettei voisi kasvattaa lapsiaan Jehovan todistajiksi. Se johtui siitä, ettei hän uskonut oppeihin enää itse.
 
– Vapaaehtoisesti kukaan ei anna sukuaan pois. Ei ollut vaihtoehtoa, kun tajusin, että uskonto ei pidä paikkaansa eikä se voi olla totuus.
 
Yhtäkkiä myös muusikon uralla kaikki oli mahdollista. Jehovan todistaja ei olisi voinut olla kapellimestari, koska orkesterin johtaja ei voisi lähteä ulos lavalta Maamme-laulun ajaksi.
 
Helsing on kiitollinen siitä, että Pietarsaaressa hänelle annettiin orkesteri johdettavaksi. Hän kulki junalla Pohjanmaalta Helsingissä seuraamassa Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan harjoituksia jo ennen kuin itse pääsi sisään.
 
– Suomi on niin hieno maa, että yli kolmikymppisenä voi päästä opiskelemaan kapellimestariksi. Muualla Euroopassa silloin voisi olla liian vanha.
 
Ruotsiksi se on minoritetsproffs, suomeksi jotain sellaista kuin vähemmistöjen ammattilainen. Sellaiseksi Helsing itseään humoristisesti kuvailee.
 
Vähemmistöön vei myös hänen suuri rakkautensa Anitha, jonka perässä Helsing muutti takaisin Pohjanmaalle.
 
– Kun tapasin Anithan, kysymys siitä, olenko homo vai hetero, hävisi. Tiesin vain, että hänen kanssaan haluan olla ja hän on minun rakkauteni.
 
Kaikilla vähemmistömääreillä on enemmän merkitystä muille kuin Helsingille itselleen.
 
– En osaa vastata, jos kysytään, miltä tuntuu olla naiskapellimestari. En ole kokeillut toista vaihtoehtoa.
 
Kun Helsing aloitti Oulu Sinfoniassa, hänestä uutisoitiin suuren suomalaisen sinfoniaorkesterin ensimmäisenä naispuolisena ylikapellimestarina. Hän unelmoi siitä päivästä, jolloin sukupuolta ei enää erikseen mainita. 
 
Kapellimestari Jorma Panulan kommentit naispuolisten kapellimestareiden heikkoudesta kohahduttivat pari vuotta sitten. Helsing huomauttaa, että häntä kohtaan Panula on ollut hyvin kannustava.
 
– Jos nainen pystyy synnyttämään ja juoksemaan maratonin, niin miten fysiikka ei kestäisi orkesterin johtamista, kun vanhat miehetkin siihen pystyvät?
 
Helsingin mielestä samaa keskustelua käydään siitä, voivatko naiset johtaa yrityksiä siinä kuin miehet. Vastaus on yhteinen: jotkut naiset ja jotkut miehet tehtäviin sopivat.
 
– Täytyy olla jonkinlainen vahvuus, mutta pitää olla myös herkkyyttä. Täytyy aistia, kannattaako harjoituksissa ottaa jokin kohta vielä kerran vai hermostuuko soittaja, jos saa lisäfokusta virheeseensä.
 
Synnintunnosta pääsi eroon aika nopeasti sen jälkeen, kun oli jättänyt jehovantodistajuuden. Myös oma filosofia maailmasta muodostui suhteellisen helposti. Se, mikä on tarrannut kiinni pitempään, on pelko. Niin kauan kuin muistaa Helsing on pelännyt sitä, ettei kuulu yhteisöön, että menettää perheensä. 
 
– Nyt neljätoista vuotta on mennyt ja ehkä tunne on jo niin pieni, että se on melkein poissa. En tiedä, meneekö se koskaan kokonaan pois.
 
Silti Helsing ei pelkää, vaikka asuu naisen kanssa pohjalaisella pikkukylällä, jossa on paljon lestadiolaisia. Helsingin mielestä juuri tällaiset kylät tarvitsevat homopareja.
 
– Jos kaikki homot lähtevät maalta kaupunkiin, miten ihmiset täällä voivat koskaan ymmärtää, että tämä on luonnollista. Silloin homot olisivat heille niitä siellä Helsingissä nahkahousuissaan.
 
Jehovan todistajat oli Helsingille paras koulu vähemmistössä olemiseen. Kun ympäriltä katsottiin kuin jotain outoa, oppi puolustamaan itseään. Helsing ei pelkää puhua, vaikka sanottaisiinkin vastaan.