Kanta-Häme

Vaihto-oppilas tuli Suomeen nähdäkseen revontulet, ennen kuin liittyi Isisiin

Rasid Tugral, 25, piirsi Äkäslompolo-järven jäälle tympiintyneen matkamiehen mutkaista jälkeä. Ylläksen taivas makasi sankan pilviverhon alla. Oli maannut jo päiviä. Taisi jäädä G1 näkemättä, nuori turkkilainen murehti. Sillä nimellä hän kutsui pientä geomagneettista myrskyä eli tuiki tavallisia revontulia. 

Jyväskylän yliopiston astrofysiikan vaihto-oppilas oli valinnut Ylläksen matkansa ajankohdan tähtitieteellisen tarkasti. Hän halusi olla napapiirin pohjoispuolella talvipäivänseisauksen aikaan, joka vuonna 2014 olisi tarkalleen 21. joulukuuta kello 16.28. 

Siis tänään, ihan kohta.

Tugral vaaputti vitilumessa. Toppahaalari suhisi. Hän vilkaisi kelloaan: jo 16. 

Talvipäivänseisaukseen oli aikaa enää hetki. 

Tugral tihrusti uudelleen taivaalle ja näki tähden.

Tähden!

Toden totta. Pilviverho rakoili, isot pilvenrössöt vaeltelivat hiljakseen pois Ylläksen yltä.

Tugral iloitsi, hän näki Otavan koko komeudessaan, tervehti pulskaa Jupiteria kuin vanhaa ystäväänsä. 

Sitten pohjoisen taivaalla värähti jotakin vihreää. G1 alkoi!

Lapin mahtavan taivaan alla hääri kiihtynyt partaniekka. Hän kolisteli kolmijalkaa asentoon, kiinnitti kameraa, asetti sen herkkyyttä suuremmalle ja valotusaikaa pidemmäksi.

Siinä touhusi Turkin poika innostuksen vallassa vihreänvioletin avaruuden alla niin kuin miljoonat Lapin matkaajat häntä ennen ja hänen jälkeensä. 

Mutta harvalle matka olisi niin erityinen kuin Rasid Tugralille.

Hän tiesi, että hänen matkansa Lappiin jäisi viimeiseksi. Kun hän lähtisi täältä, paluuta vapaaseen akateemiseen elämään ei enää ollut.

Hän oli päättänyt liittyä Isisiin.

Rasid Tugral oli kotoisin Turkin Ankarasta. Harras islaminuskoinen perhe arvosti korkeaa koulutusta. Isä on tohtori ja lukion opettaja, isoveli it-insinööri ja pelimusiikin säveltäjä. Tugral itse opiskeli maineikkaassa Middle East Technical Universityssa fysiikkaa. Opintojensa vastapainoksi hän harrasti maastopyöräilyä, kiipeilyä ja uintia. 

Tugral tuli yliopistolla tunnetuksi kahdesta intohimostaan: valokuvauksesta ja tähtitieteestä. Hän yhdisti rakkauden kohteensa kuvaamalla yötaivasta. Hän julkaisi kuvia Linnunradasta ja turkkilaisista maisemista muun muassa National Geographicin profiilissaan ja sai katselijoissa aikaan ihastuksen huokauksia. Monet hänen hienoimmista otoksistaan olivat peräisin Tübitakin kansalliselta observatoriolta, jonne hän pääsi avustamaan tutkijoita.

Tugral oli teräväpäinen. Hänen turkkilainen professorinsa kuvasi häntä VOA-lehdelle (Voice of America) peräti neroksi, jolla oli tapana esittää loistavia lisäkysymyksiä luennoilla. Professorinsa ja tieteen harmiksi hän oli hyvin laiska ja kuriton nero. 

Tugralilla oli tapana panna kaikki asiat leikiksi. Kerran Tugral marssi luennolle ilman paitaa pelkissä shortseissa. Toisella kertaa hänellä oli jalassaan sukkahousut. 

Ei kuulosta yhtään Isis-taistelijalta. Ei vaikuta yhtään sellaiselta päitä pudottavalta kiilusilmä-jihadistilta, jollaisina olemme Isis-taistelijat oppineet tuntemaan. 

Ristiriita Tugralin ja mielikuvan välillä on huima, mutta Helsingin yliopiston sosiologian väitöskirjatutkija Karin Creutz ei osaa kummastella asiaa. 

Creutz on tutkinut väkivaltaista radikalismia Suomessa. Hän haastatteli ääriliike Isisiin osallistuneiden läheisiä, ja kävi ilmi, että monet lähtijät ovat juuri kuin Rasid Tugral.

– Ei ihmetytä ollenkaan, että hän oli pärjäävä ja mukava. Isisiin liittyneitä on mystifioitu kauheasti, ja aiheen ympärillä on jonkinlainen mediahysteria. He ovat yleensä tavallisia ihmisiä eivätkä mitään ihmishirviöitä, Creutz sanoo.

Vai tavallisia ihmisiä. Aika paljon sanottu aikamme ylivoimaisesti brutaaleimman järjestön jäsenistä.

Creutzin havaintoja tukee norjalaisen Paul Refsdalin dokumenttielokuva Dugma – the Button, joka kertoo irakilaisen al-Nusra-terroristiryhmän vuoroaan odottavista itsemurhapommittajista. 

Refsdalin elokuva todistaa samaa kuin Creutzin tutkimukset. Itsemurhapommittajat ovat mukavia heppuja, perheenisiä, jotka höpöttelevät ikävöiden pikkulapsilleen Skypessä ja nautiskelevat lempiruoistaan. Sitten yhtenä kauniina päivänä he istuvat räjähteitä täynnä olevaan kuormuriin ja räjäyttävät itsensä väkijoukon keskellä. 

Sitä on vaikea ymmärtää. Kai ennen muuta siksi, että paha saa yhtäkkiä ihmisen kasvot.

Karin Creutz on tehnyt paljon töitä sen eteen, että ymmärtäisi, miksi ääritoiminta vetää ihmisiä puoleensa. Miksi Isisiin lähdetään Suomesta ja Euroopasta?

Creutzin mukaan on olemassa vetäviä ja työntäviä tekijöitä. 

Syyrian tilanne on keskeinen vetävä tekijä. Sisällissota on liikuttanut nuoria ympäri maailmaa. Samoin alueelle vetää ajatus omasta kollektiivista, jossa voisi löytää oman paikkansa. 

Työntävänä tekijänä näyttäytyy Suomen yhteiskunnallinen ilmapiiri, joka on muuttunut aggressiivisemmaksi kymmenen viime vuoden aikana. Creutzin tutkimusten mukaan Suomen muslimit kokevat olevansa ahtaalla. Nykyään voi julkisesti sanoa sellaisia törkeyksiä, joita ei voinut 15 vuotta sitten kuvitellakaan. 

Creutzin mukaan käynnissä on yleiseurooppalainen oravanpyörä, jossa toinen ääriliike radikalisoi toista. 

Monet suomalaiset muslimit kokevat nyky-Suomen uhkaavana. He törmäävät jatkuvasti huuteluun ja tuijottamiseen, myös väkivaltaan. Jotkut kokevat olevansa oman kotimaansa vihollisia vain siksi, että ovat muslimeja. 

– Kokemus siitä, ettei ole suomalainen, on nuorelle identiteettimielessä hankala, jos hänen ainoa kotimaansa on Suomi, Creutz pohtii. 

Kun ilmapiiri kärjistyy, nuori kuulee helposti äärijärjestön kutsun. Isisin mukaan länsi on sodassa islamia vastaan. Creutzin mukaan asian todistelu musliminuorille ei ole kovin vaikeaa, sillä järjestön ei varsinaisesti tarvitse valehdella.

Isis muistuttaa lännen hyökkäyksestä Afganistaniin 2001 ja Irakiin 2003. Se kertoo Lähi-idän jatkuvasta sekasorrosta, se käyttää propagandassaan hyväksi kaikki hyökkäykset moskeijoihin lännessä ja syyttää länsimaita islamofobiasta. Se kertoo ikäviä tositarinoita Abu-Ghraibin ja Guantanamon vankiloista.

Kaikki tämä on Isisille todiste siitä, että muslimien globaalia yhteisöä, ummaa, uhataan. 

Heti perään Isis antaa nuorille toivon. Parempi aika koittaa. Syntyy kalifaatti, suuri Islamilainen valtio, sellainen kuin Ottomaanien valtakunta, jota kukaan ei sorra. Syntyy utopia, joka saa nuoret pakkaamaan laukkunsa.

Creutz muistuttaa, että Isis on nimenomaan valtionrakennusprojekti symboleineen kaikkineen, ja siksi se pitää erottaa perinteisestä islamiin liitetystä verkostomaisesta terrorismista.

– Isis ei kutsunut vain taistelijoita vaan myös lääkäreitä, insinöörejä, kaikenlaisia ihmisiä, joita valtiossa tarvitaan. 

Tähän Islamilaisen valtion utopiaan Rasid Tugralkin uskoi.

Kun Rasid Tugral elokuussa 2014 saapui vaihto-opiskelijana Jyväskylään, hän oli jo radikalisoitunut mies. Isis kutsui, eikä hän peitellyt sitä.

Intialainen biologian opiskelija Anbu Poosakkannu asutti Tugralin kanssa samaa kolmen hengen solua. Samassa asunnossa asui myös espanjalainen Elias. 

Poosakkannu muistaa turkkilaisen ystävällisenä kaverina. Kolmikko teki iltaisin toisilleen ruokaa. He puhuivat maailman asioista, naisista ja uskonnoista. 

Kävi nopeasti ilmi, että Tugral oli erittäin uskonnollinen. Jos joku joi alkoholia, hän moitti. Hän viihtyi Jyväskylän an-Nur-moskeijalla enemmän kuin luennoilla. 

Hän kertoi kämppiksilleen haluavansa liittyä Isisiin ja haaveili, että saisi mukaansa Suomesta naisen, mutta edes suutelemaan mies ei ryhtyisi tämän kanssa ennen avioliittoa. 

Tugral kertoi Poosakkannulle, ettei hänen isänsä pidä hänen Isis-haaveistaan. Ei äitikään pitänyt, sillä hän itki kuullessaan pojan suunnitelmista.

Kun Poosakkannu kysyi Tugralilta Isisin tekemistä raakuuksista, tämä totesi vain: – Jos haluat Islamilaisen valtion, on pakko tappaa.

Kun turkkilainen yliopistokaveri ihmetteli Tugralin väkivaltamyönteisiä päivityksiä Syyriasta, perustelut kuuluivat, että julmuuksia tehdään tv-kameroita varten. Ne pitävät vihollisen pelokkaana. 

Karin Creutzille nämä perustelut ovat tuttuja. Hän kutsuu sitä asioiden pois selittämiseksi. Ihminen selittää pahan pois, kertoo itselleen pätevän syyn, miksi tavallisia ihmisiä pitää kiduttaa ja tappaa ja rangaista. 

– Vaikka totta kai on myös ihmisiä, jotka eivät karta väkivaltaa. 

Turkkilainen neropatti oli Jyväskylän yliopistolla odotettu vieras. Poosakkannun mukaan yliopisto tuki lahjakasta opiskelijaa 500 euron kuukausistipendillä. 

Yliopiston harmiksi Tugralia eivät opinnot kiinnostaneet – kenties siksi, ettei Tugral tullut Suomeen opiskelemaan. 

Hänellä oli mielessään kaksi tärkeämpää asiaa. Isis ja revontulet. 

Tugralin päivärytmi ihmetytti kämppistä. Tugral surffaili netissä uuden yhteisönsä parissa aamuneljään ja heräsi iltapäivällä. 

Sen jälkeen hän meni moskeijaan, jossa tutustui muihin muslimeihin. Hän yritti värvätä heitä myös Isisin riveihin, mutta ei saanut vastakaikua. Päinvastoin moskeijalla väiteltiin ahkerasti Tugralin uskonnäkemyksiä vastaan. 

Lopulta joku ilmoitti värväyksestä poliisille. 18. marraskuuta Tugral ihmetteli Facebookissa, että suojelupoliisi kävi tapaamassa häntä. 

Ja sitten olivat revontulet, nuo kiehtovat pohjoisen taivasvalot, geomagneettiset myrskyt. Niihin Tugral tunsi loputonta vetoa.

Tugral kertoi Poosakkannulle, että halusi nähdä talvipäivänseisauksen ja revontulet pohjoisessa. Hän jakoi sosiaalisessa mediassa tieteellistä tietoa geomagneettisista myrskyistä. Ja onnellinen oli se syyskuinen ilta, kun Tugral sai todistaa revontulia Jyväskylän yllä. 

Mutta miksi Rasid Tugral radikalisoitui? Miksi älykäs, sosiaalinen ja hassutteleva fysiikan opiskelija valitsee äärijärjestön? 

Sitä ei kai koskaan voi täysin tietää, mutta arvella voi. 

Ehkä radikalismin siemen kylvettiin häneen jo nuorena. Tugralin oma perhe oli uskonnollinen, mutta ei missään suhteessa radikaali. Sen sijaan hänen setänsä, suvun patriarkka, bloggasi islaminuskosta jyrkkään sävyyn vuosina 2008–2014. Hänen mukaansa juutalaiset ja kristityt olivat kirottuja, koska eivät uskoneet Allahiin, ja heitä odotti siitä syystä kivulias rangaistus. Samaisen patriarkan vaimo opetti Koraania Tugralille tämän lukioaikoina.

Vuonna 2013 turkkilaisopiskelijat pauhasivat hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa. Tugral oli itsekin Taksimin aukiolla, ja hän kirjoitti sosiaaliseen mediaan kiukkuisia hallituksen vastaisia tekstejä. 

Mielenosoitusten aikoihin Tugral alkoi muuttua, myös ulkoisesti. Hän antoi partansa ja hiustensa kasvaa. Hän alkoi viihtyä kampuksen moskeijassa ja keskusteli siellä uusien ystäviensä kanssa 
Koraanista.

Keväällä 2014 hän alkoi kaikkien yllätykseksi pitää kahden kaverinsa kanssa uskonnollista lukupiiriä yliopistolla. 

Tugral alkoi tulkita Koraania vanhoillisesti salafistisen suuntauksen mukaan. Hän suhtautui uskontoon kuin elettäisiin 700-luvulla. Hän moitti Turkin valtiota siitä, että se antoi ihmisten valita säännöt, vaikka vain Jumala pystyi niitä säätämään.

Yksi hänen yliopistokavereistaan lähti Isisiin, ja tämä lähetti Tugralille tietoja Syyriasta. Netin keskustelupalstoilta hän löysi lisää hengenheimolaisiaan.

Voi kai sanoa, että Tugral luiskahti siihen samanmielisten kuplaan, josta Yhdysvaltojen väistynyt presidentti Barack Obama varoitti läksiäispuheessaan.

Kuplaan, joka uhkaa meitä kaikkia etenkin sosiaalisen median aikakaudella. Siinä ei ole kompromisseja eikä vastakkaisia mielipiteitä, vaan vain yksi totuus, joka jyrää alleen kaikki muut totuudet. 

Onko lopulta tärkeää, mikä se totuus milloinkin on? Ovatko utopiat sittenkin pohjimmiltaan yhtä ja samaa, mutta eri aatteissa ja vaatteissa?

Moni suomalainen lähti 1930-luvulla riemuiten Neuvostoliittoon kommunismin utopiaa rakentamaan. He saivat pettyä pahanpäiväisesti viimeistään joukkohaudan reunalla, jonne oman puolueen jäsenet heidät taluttivat. 

Entä eroaako Isisin utopia natsien tuhatvuotisesta valtakunnasta?

Tutkija Karin Creutzin mielestä ei. Isis ei ole historian valossa mitenkään ainutkertainen asia. Radikalisoitumista on ollut aina. 

Ja niin usein kauniiksi ja puhtoiseksi puettu hanke on päättynyt järjettömään väkivaltaan. Niin usein tavalliset ihmiset ovat löytäneet itsensä tekemästä hirmutekoja toisilleen, Suomessakin.

– Paras radikalisoitumisen kuvaus on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Creutz toteaa. 

Rasid Tugralin vaihto-oppilasvuosi Jyväskylässä jäi puolitiehen. Hän lähti Suomesta tammikuussa 2015 heti Lapin matkan jälkeen. 

Jo 10. tammikuuta hän valehteli vanhemmilleen Ankarassa menevänsä viettämään yötä yliopistokavereidensa kanssa, mutta hän pakkasikin laukkunsa ja lähti Syyriaan.

Läheiset saivat tiedon miehen olinpaikasta vasta maaliskuussa, jolloin tämä lähetti Facebookissa terveisiä kalifaatista.

Isisin kalifaatti otti uuden kansalaisensa vastaan karulla tavalla. 

Tulokkaiden asuinolot olivat kurjat. Oli ahdasta ja likaista. Välillä mies asui toisten taistelijakokelaiden kanssa luolassa.

Hän kirjoitti sosiaaliseen mediaan, kuinka pommitukset tekivät hermoraunioksi. Hän näki paljon ongelmia, huonoa organisointia, kahjoa liikennekulttuuria. Hän paleli vartiossa ja pelkäsi, että kaveri vierellä kuolee hypotermiaan. 

Silti hän jaksoi uskoa utopiaansa. 

– Islamilainen valtio ei ole täydellinen valtio, mutta ihmisten virheet eivät ole valtion vika, hän kirjoitti VOA-lehden mukaan. 

Ensimmäisen vuoden aikana ehti tapahtua paljon. Tugral meni naimisiin turkkilaistaustaisen naisen kanssa. Hän haavoittui taistelussa. 

Elokuussa 2016 Rasid Tugralin sota loppui. Hän menehtyi taistelussa kurdijoukkoja vastaan Pohjois-Rakkassa. Hän oli kuollessaan 27-vuotias. 

Anbu Poosakkannu kuuli Tugralin kuolemasta amerikkalaistoimittajalta viime syksynä. 

Hän sanoo, että ajatus kämppiksen kuolemasta satuttaa edelleen. Hän kertoo olevansa vihainen Isisille, joka värvää nuoria sotaan.

– Maailma menetti hyvän kaverin, Poosakkannu sanoo. 

Ei nähnyt Rasid Tugral Islamilaisen valtion kunnianpäiviä. Utopia oli jälleen kerran sitä itseään, höttöistä unelmaa. Jälleen kerran vallankumous ahmaisi lapsensa rujolla tavalla.

 

Mutta yhden haaveensa mies ehti toteuttaa.

Oli 22. joulukuuta 2014. Äkäslompololaisessa hostellissa myhäili onnellinen nuori mies. Kaamoksen sini puski ruudun läpi huoneeseen, Rasid Tugral tutki edellisillan revontuliotoksiaan.

Hän käsitteli kuvia, ihaili kuinka hienosti oli onnistunut saamaan kuvaan koko typen ja hapen muodostaman värikirjon. 

Lopulta hän valitsi kuvista yhden ja latasi sen Facebookiin. Kuvan saatteeksi hän kirjoitti:

– Viiden kuukauden Suomessa oloni ajan olen odottanut tätä hetkeä. Tulin Lappiin talvipäivänseisauksen vuoksi, mutta keli oli surkea. Niin oli tänäänkin, mutta vaikka ennustukset sanoivat, että on pilvistä, ilma kirkastui yhtäkkiä juuri ennen talvipäivänseisauksen hetkeä, jolloin G1-myrsky alkoi. 

– Tämä oli epäilemättä yksi elämäni parhaista hetkistä. 

Lähteet: VOA (Voice of America), Newsweek, Torikokous.fi, Rasid Tugralin Facebook-sivut

Pekka Juntti

Päivän lehti

17.1.2020