Kanta-Häme

Vain harva alokas keskeyttää Parolassa

Heinäkuussa palvelukseen astuneista Parolan panssariprikaatin alokkaista ainoastaan 5,5 prosenttia on keskeyttänyt palveluksensa.

Määrä on merkittävän pieni, sillä valtakunnallisesti leikin jättää kesken vuosittain 10-15 prosenttia varusmiehistä.

Panssariprikaatin komentaja, eversti Pekka Järvi uskoo matalan prosentin johtuvan alokkaiden hyvästä asenteesta, ryhmänjohtajien erinomaisesta toiminnasta sekä hyvistä kouluttajista.

– Peruskoulutuksen jälkeen jokainen varusmies täyttää kirjallisen palautteen. Ensimmäinen kysymys kuuluu, tunsitko olosi tervetulleeksi. Jos yksikin vastaa tähän kielteisesti, olemme epäonnistuneet.

Johtaja on yksi muiden joukossa

Alokkaiden viihtyvyyden ja ryhmäytymisen kannalta ensimmäiset päivät ovat tärkeimpiä. Järvi kertoo, että tänä kesänä yhdessä komppaniassa ryhmähengen luomiseen osallistuivat myös Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen nuorisotyöntekijät.

Punaisena lankana Järvi pitää inhimillisyyttä. Lähiesimiehiä kehotetaan jo koulutusvaiheessa luomaan henkilökohtainen side jokaiseen alaiseensa sekä tutustuttamaan heidät toisiin alokkaisiin ja esimiehiin.

Järvi kertoo, että eniten esimiehiltä odotetaan silti ihan tavallista, hyvää ja sotilaallista käytöstä.

– Ryhmänjohtajia opetetaan pitämään huolta ensin alaisistaan, sitten vasta itsestään. Meillä koko komppania esimiehiä myöten kantaa samanlaisia varusteita, sillä meistä on tärkeää, että näytämme yhdeltä ja samalta joukolta.

Tasa-arvo näkyy myös niin sanotuissa pikkuasioissa. Esimerkiksi kuumina kesäpäivinä nestehuoltoa lisättiin marsseilla ja ruoan ravintoarvoihin kiinnitettiin entistä enemmän huomiota.

– Turha kiire pitää jättää ensimmäisenä pois. Päiviä ei kasata täyteen ohjelmaa, sillä levolle on oltava riittävästi aikaa, Järvi sanoo.

Rajat koetuksella, vaan ei rikki

Panssariprikaatin varusmiestoimikunnan työ-, opinto- ja sosiaaliasiamiehet Amanda Koskinen ja Mikko Lukka vahvistavat, että terveyden kanssa ei Parolassa pelleillä.

– Tämä kuulostaa ehkä vähän kliseiseltä, mutta täällä jokainen alokas huomioidaan yksilönä. Viimeiseen saakka tietysti yritetään, mutta jos ei kerta kaikkiaan jaksa, pakko ei ole tehdä, Koskinen kertoo.

Jos pyörämarssilla ei pysty tekemään muuta kuin kaatumaan pyörineen ojaan lepäämään, ei omia rajoja henkensä uhalla tarvitse ylittää.

Heinäkuussa palvelukseen astunut Koskinen kiintyi peruskoulutusjakson aikana tupakavereihinsa niin, että kun osaston vaihto koitti, pääsi alokkailta kollektiivinen itku.

Toisaalta, jos omien tupalaisten kanssa ei tule toimeen, voivat palveluksen keskeyttämissuunnitelmatkin unohtua pelkästään tupaa vaihtamalla.

– Vapaa-ajan tekemiseksi riittää usein aseen puhdistaminen tai kenkien lankkaus. Parasta on, kun saa jutella yhdessä. (HäSa)