fbpx
Kanta-Häme

Vain Lahden kaupat auki pyhäinpäivänä

Lapin aluehallintovirasto on myöntänyt Hämeen kauppakamarin alueella pyhäpäivän aukiololuvan vain Lahden kaupoille. Lahtelaiset vähittäiskaupat voivat olla avoinna pyhäinpäivänä 31.10. kello 12–21. Sen sijaan muille Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnille ei poikkeuslupaa myönnetty.

– Haimme poikkeuslupaa siten, että kaikki toiminta-alueellamme Kanta- ja Päijät-Hämeessä toimivat vähittäiskauppojen yksiköt olisivat itse voineet tehdä yksikkökohtaisen päätöksen mahdollisesta aukiolosta. Näin olisi taattu elinkeinonharjoittajien tasapuolinen kohtelu alueellamme, Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio sanoo.

Hänen mukaansa lupa heltisi Lahdessa järjestettävien yleisötapahtumien, muun muassa messujen ja urheilukilpailujen perusteella.

Kauppakamari hakee myöhemmin poikkeuslupia ensi loppiaiseksi.

Menot