Kanta-Häme

Vain nynny ei tappele

Nyrkki heilui viikonloppuna. Miesjoukko rusikoi kaverinsa linja-autoasemalla. Joukkotappelussa nujakoitiin kolme miestä sairaalakuntoon.
 
Väkivaltauutisointi on usein lähes yhtä uskomatonta kuin itse tapahtunut. Lukijana on välillä erittäin vaikea ymmärtää keveiksi ja näennäisen hauskoiksi tarkoitettuja sanavalintoja.
 
Koska väkivallasta sitten tuli yleisen vitsailun aihe? Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan suunnittelija, kulttuurin- ja tekstintutkija Arto Jokinen muistuttaa, että miehelle väkivallan on ajateltu olevan jollakin tavalla luontaista.
 
– Tappelevaa miestä ei ehkä pidetä erityisen fiksuna, mutta miehisenä kyllä.
 
 
 
Hämeenlinnassa miehisyyttä on osoitettu kesän kuluessa useaan otteeseen.
 
Viimeisin tappelu sattui viime viikonloppuna ravintola Ale Baarissa, kun kaksi parikymppistä nuorta miestä rusikoivat toistensa lisäksi täysin ulkopuolisen, nuoren naisen. Tapaus sai laajaa huomiota Facebookissa, kun naisen äiti jakoi tapahtuman löytääkseen pahoinpitelijät.
 
Humala ei ihan yksinään riitä selitykseksi. Tappelun juuret johtavat ainakin esimodernille ajalle, jolloin poliisin kaltaista, turvallisuudesta vastaavaa koneistoa ei vielä ollut olemassa.
 
Kyky reagoida nopeasti ympärillä olleisiin uhkiin ja perheen puolustaminen oli siis ensiarvoisen tärkeää selviytymisen kannalta.
 
Väkivallan on katsottu olevan jotakin, mihin nimenomaan miehet pystyvät. Siksi esimerkiksi kyläkuntalaisten ja maanpuolustuksen rivit koostuivat ainoastaan miehistä.
 
 
 
Joukkotappelu ei ilmiönä ole myöskään millään tavalla kotimainen.
 
Jalkapallohuliganismi elää vuodesta toiseen loistokauttaan Etelä-Euroopassa ja latinalaisen Amerikan maissa. Isossa-Britanniassa työnväenluokan miesten perinteinen vapaa-ajanvietto on sisältänyt ensin viinaa, sen jälkeen kaduilla tappelemista.
 
Vaikka katuväkivalta onkin vähentynyt merkittävästi viimeisten 30 vuoden aikana, ei väkivallan ja miehisyyden kytköstä ole pystytty katkaisemaan.
 
Jokinen kuitenkin muistuttaa, ettei kyseessä ole geeneihin rakennettu tarve. Mieheys on niin biologista, sosiaalista kuin kulttuuristakin.
 
– Jos kyseessä olisi biologinen ominaisuus, olisivat baaritappelut huomattavasti nykyistä yleisempiä. Silloinhan niihin osallistuisi valtaosa miehistä.
 
 
 
Harri Heikkari on työskennellyt kantahämäläisten baarien ja yökerhojen ovilla 28 vuoden ajan. Joukkotappelukerrat hän voi laskea yhden käden sormilla.
 
Ilmiriidan voi Heikkarin mukaan ennaltaehkäistä parhaiten tarkkailemalla yleistä ilmapiiriä sekä lukemalla asiakkaiden mikroilmeitä.
 
– Hampaiden ja nyrkkien kiristely, muutos puheäänessä, silmät menevät viiruiksi, hartiat nousevat korviin ja appelsiinit kainaloihin, Heikkari listaa riitapukarin merkkejä.
 
Useimmat rähinöitsijät ovat järjestyksenvalvojalle jo ennestään tuttuja. Useimmat kokevat, ettei heissä itsessään ole koskaan vikaa.
 
– On niin sanottuja tapatappelijoita, joille alkoholi ei kerta kaikkiaan sovi. Sitten on niitä täysi-ikäisyyden saavuttaneita, joilla tunteet kiehuvat kuumina alkoholin kanssa yhdessä. Erityisesti pubit ovat haastavia ympäristöjä, koska siellä kohtaavat nuoret ja vanhat.
 
Sekä Salmisen että Heikkarin mukaan joukkotappelutilanteisiin liittyy huumeidenkäyttö.
 
Yökerho Night Lifen järjestyksenvalvoja Arto Salminen ei ole päässyt todistamaan joukkotappelua omassa ravintolassaan kuin vuosikausia sitten.
 
– Erityisesti nuoret tuntuvat kohtaavan elämänsä ensimmäisen auktoriteetin ravintolan ovella. Tämä on pahentunut vuosi vuodelta, Salminen sanoo.
 
 
 
Nuoruus on väkivallalle riskialtista aikaa. Miesten kokema väkivalta on pääosin vapaa-ajanviettoon liittyvää katu- ja ravintolaväkivaltaa, joka on suhteessa ikään.
 
Arto Jokisen mukaan sukupuolten kahtiajako näkyy selvästi myös tuoreissa nuorisotutkimuksissa, joissa poikien maailmassa tytön puolustaminen ja suojeleminen on kunniakysymys, ja jossa tytön maailmassa poikiin voi turvautua fyysisesti uhkaavassa tilanteessa.
 
Jokinen muistuttaa, etteivät moiset odotukset ole sisäsyntyisiä. Ne eivät tule pojilta tai tytöiltä itseltään, vaan ulkopuolelta. Kulttuurista.
 
– Viihdeteollisuus ja media tuottaa miehisiä sankareita. Sellainen ei tietenkään suoraan opeta käyttäytymään väkivaltaisesti, mutta pitämään kuitenkin yllä kertomusta, jossa miehet puolustavat itseään fyysisesti. 
 
 
 
Suurimmassa riskissä joutua sekä uhriksi että tappelijaksi tilastojen valossa ovat täysi-ikäiset, alle kolmekymppiset miehet. Se on myös ryhmä, joka pelkää väkivaltaa vähiten.
 
– Aikuistuessa muut asiat, kuten työ tai raha, voivat tuoda monelle uusia keinoja korostaa maskuliinisuutta. Silloin tappelun merkitys pienenee, Arto Jokinen sanoo.
 
Julkinen näyttämö, kuten tori, rautatieasema tai baarin edusta, ovat tietenkin oivallisia miehisyyden esittely- ja mittelöintipaikkoja. Julkisen nujakoinnin voi tutkija Jokisen mukaan nähdä eräänlaisena juhlimisena ja ajanvietteenä.
 
Sitä vastoin väkivaltainen nainen on tutkimustulosten valossa edelleen jollakin tavalla luonnoton. Night Lifessa työskentelevä Salminen kertoo ison osan oman ravintolansa tappeluista syntyvän nimenomaan naisten ja naisparien välillä.
 
– Julkisella näyttämöllä tappeleva nainen ei ilmentäisi ainakaan naiseuttaan, vaan pikemminkin poikkeavuuttaan omasta sukupuolesta, Jokinen huomauttaa. (HäSa)