fbpx
Kanta-Häme

Vain taistelemalla voi voittaa

Eräänä päivänä, kun Jussi Koivula oli nuori, hänen isänsä ilmestyi koulun luokkaan. Koivulan isällä oli kädessään muovipussi, jossa kilisivät olutpullot.

Isä seisoi ovensuussa, mutta lopulta avasi suunsa.

– Hän huusi “Jussi Benjamin, daddy loves you!” Koivula muistelee.

Hämeenlinnalaistaustainen Koivula kuuli lausetta usein, kun hän oli lapsi. Hänen isällään oli tapana kertoa asia pojalleen säännöllisesti.

– Ihmettelin, miksi isä sanoi sen aina englanniksi. Ehkä se oli helpompaa niin. Muuten hän ei paljon englantia varmaankaan puhunut.

12 ikävuoden jälkeen Koivula ei rakkaudentunnustusta ole isältään kuullut.

Alkoholismi vei tuolloin ensiksi hänen äitinsä, ja muutama kuukausi myöhemmin isä seurasi perässä.

– Nyrkkeily oli minun pakopaikkani, toteaa nykyinen ammattilainen.

Hänen tarinaansa kerrotaan myös vasta valmistuneen dokumenttielokuvan Daddy Loves You kautta.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Ninni Rokosa päätti vuonna 2013, että hän haluaa tehdä elokuvan ammattilaisnyrkkeilystä. Syy kiinnostukseen ei ollut lajissa itsessään, vaan sukupuolirooleissa. Toisaalta, kun hän tutustui Jussi Koivulaan, dokumentti muuttuikin selviytymistarinaksi.

– Halusin käsitellä maskuliinisuutta, ja ammattinyrkkeily oli mielestäni kaikkein maskuliinisin laji. En olisi kiinnostunut sellaisesta stereotyyppisestä macho-miehestä, mutta Jussi oli poikkeus. Hän läpäisi kaikki feministitestini, Rokosa kertoo ja nauraa.

– Nyrkkeily toimii elokuvassa myös erittäin hyvänä vertauskuvana Jussin omalle tarinalle, hän lisää.

Koivulan toive oli, ettei elokuvasta tule surullista. Hän ei ole jäänyt murehtimaan menneisyyttään, vaan päinvastoin hän koki, että vaikea lapsuus antoi hänelle motivaation jatkaa nyrkkeilemistä.

– Jos lapseni kysyy minulta, voiko minusta tulla maailmanmestari, vastaan hänelle ihan suoraan, että voi, kunhan harjoittelee tarpeeksi. Mahdollisuudet siihen on kaikilla.

Dokumentti kuvattiin puolen vuoden aikana vuonna 2013. Kuvaukset alkoivat Koivulan ensimmäisen hävityn ottelun jälkeen ja rakentuvat hänen valmistautumiseensa uuteen otteluun, joka oli elokuussa 2013.

Kuvauspäiviä oli yhteensä 15, ja kuvaustunteja tuli paljon. Rahoitusta ei pienellä tuotannolla juurikaan ollut, mikä on paitsi vaikeuttanut elokuvan tekemistä, myös levitystä ja markkinointia.

Koivula toivoisi, että elokuvaa päästäisiin näyttämään kouluissa, vankiloissa ja lastenkodeissa. Hän pitää lapsia kohdeyleisönä, varsinkin, jos omat lähtökohdat eivät ole elämässä parhaat mahdolliset.

– Jos alkoholismia ei ole joka perheessä, jokainen tuntee ainakin jonkun sukulaisen tai tutun, joka on alkoholisti. Tämä on ainakin yksi tarina siitä, hän sanoo.

Koivula tietää, mistä puhuu. Hän muistaa isänsä ensimmäisen viinakrampin, jonka tämä sai, kun Koivula oli kuusivuotias. Hän muistaa, kuinka hänen äitinsä sai leipäveitsestä jalkaansa erään ryyppyillan päätteeksi.

Hän muistaa, koska hän soitti itse ambulanssin paikalle.

Hän muistaa myös sen, miten ystävien vanhemmat suhtautuivat häneen.

– Kaverini eivät tajunneet sitä, mutta minä tajusin, etteivät heidän vanhempansa halunneet minun leikkivän heidän lastensa kanssa.

Lapsena perhe myös muutti paljon ympäri Hämeenlinnaa, kun he saivat häätöjä asunnoistaan. Koivula asui myös neljä vuotta lastenkodissa. Vanhempien kuoleman jälkeen hän asui siskonsa luona.

Hengähdystaukoja Koivula koki isoäidin luona ja urheillessa.

Nyrkkeily valikoitui lajiksi myös siksi, että sen aloittaminen oli halpaa.

– Veljeni oli joskus harrastanut nyrkkeilyä, joten minulla oli siitä haju. Menin kerran kaverini kanssa salille, ja sinne saikin jäädä. Minulla oli verkkarit ja lenkkarit, ja se riitti. Olin hieman kovis, ja totta kai ihailin kovia jätkiä, kun he nyrkkeilivät.

Ystävät myös kunnioittivat hänen harrastustaan. Rellestämään ei pyydetty, jos tiedettiin hänen valmistautuvan otteluun.

Nyrkkeilyharrastus muuttui ajan mittaan vakavaksi. Koivula piti harjoittelusta, ja hän alkoi käydä kilpailuissa. Hän aloitti Hämeenlinnan Kisassa, mutta perheen muuton jälkeen seura vaihtui Tampereelle.

Tampereella elämä muuttui, ja nyrkkeily muuttui harrastuksesta ammatiksi. Samalla elämään tuli nainen, Ara, josta sittemmin tuli myös hänen vaimonsa.

Parille syntyi myös poika Pyry vuonna 2003. Nykyisin 12-vuotias poika on myös mukana isänsä työssä. Elokuvassa näkyy, kun poika tekee isänsä ottelusta mainosvideota Facebook-sivuille.

Seuraava ottelu, joka Koivulalla on, pidetään joulukuussa. Ammattilaisuralla jokainen ottelu on tärkeä. Hänen edellinen ottelunsa päättyi ratkaisematta, ja ammattilaisuralla hän on kokenut kaksi tappiota.

Nyrkkeily ei kuitenkaan ole hävinnyt hänen elämästään minnekään.

– Minulla on ehkä addiktin luonne. Jos en treenaa, minulle tulee jännittynyt olo. Kun treenaa, ei haittaa, jos vaimo alkaa komentaa imurin selkään. HÄSA

Daddy Loves YouKino Tavast järjestää dokumentista näytöksen ti 17.11 klo 18 Bio Marilynissä.

Menot