Kanta-Häme

Vakavan liikenneturman syy vielä epäselvä

Hämeenlinnassa sattui perjantaina vakava liikenneonnettomuus.

Kello 14.20 jälkeen tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui lievästi kymmenen, kerrotaan Tampereen ja Hämeenlinnan sairaaloista.

Paikalla ollut päivystävä palomestari Kari Ursin kertoo, että onnettomuuden syytä ei osata vielä arvioida.

– Hattelmalan kohdalla 10-tieltä kolmostielle tulevasta liittymästä 100–150 metrin päässä oli autoja kasoissa. Siinä on alkanut rytistä, mutta syy on vielä epäselvä.

Onnettomuudessa oli osallisena 8 henkilöautoa ja umpilavallinen kuorma-auto. Pelastuslaitoksen mukaan turmaan oli osallisena yhteensä 16 ihmistä.

Onnettomuuden jälkeen pohjoiseen menevä liikenne oli poikki noin viisi tuntia.

Liikenne ohjattiin kiertotielle valtatien 10 ja Lahdensivuntien kautta. Tiet ruuhkautuivat pahoin useiksi tunneiksi.

Tämän takia kolmostiellä rytisi toisen kerran, kun Janakkalassa sattui Viralan kohdalla kahden pakettiauton peräänajo ruuhkajonossa iltaseitsemän jälkeen.

Päivystävä palomestari Kari Ursin kertoo, että kolme henkilöä vietiin tarkastettaviksi, mutta he pääsivät ulos autoista omin avuin. Peräänajon takia ruuhka jatkui 10-tien pohjoispuolella vielä senkin jälkeen, kun moottoritie oli saatu auki.

Moottoritie avattiin osittain liikenteelle noin viisi tuntia onnettomuuden jälkeen. Raivaustyöt kestivät ainakin iltakahdeksaan, koska tien pinnalla oli irtoromua murskaantuneista autoista.

Ursinin mukaan yhdeksästä autosta kaksi pystyi jatkamaan matkaa, ja muut seitsemän tuhoutuivat käyttökelvottomiksi.

Kolmostien onnettomuuspaikalla oli kolme pelastuksen yksikköä ja viidestä kuuteen ensihoidon yksikköä. Osa ensihoidon yksiköistä teki useamman kuin yhden kuljetuksen sairaalaan, kertoo päivystävä palomestari Ursin.

Hänen mukaansa vakavasti loukkaantuneet saatiin irrotettua autoista kymmenessä minuutissa, ja pelastustyöt sujuivat ripeästi.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa hoidettiin yhdeksää turmassa loukkaantunutta, kertoo ylilääkäri Osmo Hiltunen. Kaksi siirrettiin jatkohoitoon Töölön sairaalaan Helsinkiin.

Tampereen yliopistolliseen sairaalaan vietiin hoidettavaksi yksi ihminen. Hän on seurannassa, mutta hänen tilansa ei ole vakava, Tampereelta kerrotaan.

Hämeen poliisi tiedottaa onnettomuudesta sen jälkeen kun kaikki loukkaantuneet ja kuolleet on tunnistettu ja omaiset on tavoitettu. HÄSA-STT

Päivän lehti

2.6.2020