Kanta-Häme

Väki väheni suurimmista kaupungeista viikossa, kertoo Telian mobiilidata

Datan perusteella näyttää myös siltä, että väki olisi kaikonnut hiihtokeskuspaikkakunnilta.
Kuva: Riku Hasari
Kuva: Riku Hasari

Mobiiliverkkodata osoittaa, että ihmisiä on vähemmän suurissa kaupungeissa kuin vielä viikko sitten.

Samaan aikaan datasta voi tehdä sen päätelmän, että väki on kaikonnut myös hiihtokeskuspaikkakunnilta. Useilla mökkipaikkakunnilla väki taas näyttää lisääntyneen.

STT:n Telialta saama kuntadata suhteellisesta väkimäärän muutoksesta vertaa toissa viikon sunnuntain kello 12:n tilannetta viime viikon sunnuntain vastaavaan tilanteeseen.

Telian data on anonymisoitua, eikä yksittäisten ihmisten liikkeitä ole edes mahdollista seurata. Datasta kuitenkin voi päätellä suurten ihmisvirtojen liikkeitä. Tiedot perustuvat siihen, miten päätelaitteet, kuten puhelimet yhdistyvät mobiiliverkkoon eri paikoissa.

–  Telian markkinaosuus on niin iso, että data edustaa väestön liikettä koko valtakunnan tasolla, Janne Kaijärvi Telian viestinnästä kertoo.

STT ajoi mobiilidatatiedot ristiin kuntien asukaslukujen, tilastokeskuksen mökkitilaston ja hiihtokeskusten sijainnin kanssa.

Ei välttämättä kerro väen pakenemisesta maalle

Kymmenen suurimman kaupungin osalta ainoastaan Espoossa ei tapahtunut viikon aikana muutosta. Kaikissa muissa kaupungeissa väki väheni 1–5 prosenttia. Eniten väki väheni (4–5 prosenttia) Oulussa, Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa.

Vantaalla, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Porissa väki väheni 1–3 prosenttia.

Muutokset ovat absoluuttisissa määrissä suuria, esimerkiksi Helsingissä muutoksessa puhutaan pikkukaupungin kokoisesta väkimäärästä.

Suuria kaupunkeja koskevat luvut eivät välttämättä tarkoita sitä, että väki olisi lähtenyt suurista kaupungeista johonkin, vaikka sekin voi osaltaan selittää muutoksia.

Kymmenestä suurimmasta kaupungista kahdeksan on työssäkäyntialueiksi luokiteltuja kuntia, joihin ihmiset tulevat töihin naapurikunnista sankoin joukoin. Tämänkin vaikutus on minimoitu sillä, että vertailupäivinä toimivat tässä sunnuntait.

Kun otetaan vielä huomioon se, että valtion liikenteenohjausyhtiön Traffic Management Finlandin mukaan liikkuminen on vähentynyt, pakeneminen suurista kaupungeista tuskin selittää ilmiötä ainakaan kokonaan. STT pyysi dataa myös teleoperaattori DNA:lta. Se ei tee samanlaista analyysia kuin Telia, mutta yhtiöstä kuitenkin todettiin että statistiikan perusteella on verkkotasolla nähtävissä selvä ihmisten liikkumisen väheneminen viime viikkojen aikana.

Yksi todennäköisistä syistä onkin, että ihmiset eivät enää ole valtiojohdon ukaasien myötä hakeutuneet sunnuntaina suurten kaupunkien palvelujen pariin viettämään aikaa yhtä paljon kuin viikko takaperin.

Pohjoisen hiihtokeskuksissa huimaa laskua

Numero miinusmerkin takana kasvaa merkittävästi, kun tarkastellaan pohjoisen hiihtokeskuspaikkakuntien väkimäärän kehitystä. Esimerkiksi Kittilässä, jossa Levi sijaitsee, oli tilastojen perusteella 18 prosenttia vähemmän ihmisiä kuin edellisenä sunnuntaina. Kolarissa, jossa Ylläs sijaitsee, laskua tuli seitsemän prosenttia. Inarissa (Saariselkä) väki väheni 14 prosenttia.

Väki väheni muillakin pohjoisen keskeisillä talviaktiviteettipaikkakunnilla kuten Kuusamossa, Rovaniemellä, Pelkosenniemellä, Enontekiöllä ja Muoniossa.

Mökkipaikkakunnilla kovaakin nousua

Datasta voi etsiä vastausta myös kysymykseen: Ovatko ihmiset paenneet koronavirusta mökille? Tähän data ei anna suoraa vastausta, mutta sen mukaan lukuisilla mökkipaikkakunnilla on ollut enemmän ihmisiä kuin viikko takaperin. Jos katsotaan esimerkiksi pieniä kuntia, joissa on paljon kesämökkejä suhteessa kunnan asukaslukuun, tilasto näyttää kovaakin nousua. Esimerkiksi Kustavissa, Puumalassa, Hirvensalmella, Kuhmoisissa, Taivassalossa ja Luhangassa väkimäärä on lisääntynyt paikkakunnasta riippuen reilusta kahdestakymmenestä prosentista liki 40 prosenttiin edellissunnuntaista. Koska kunnissa on kuitenkin vähän asukkaita, jo muutamien satojen ihmisten meno kevätpuuhiin mökille näyttää tilastoissa merkittävältä.

Kun tarkastellaan suurempia mökkikuntia, näyttää tilasto samaan suuntaan. Reipasta nousua on myös väkiluvultaan suurilla mökkipaikkakunnilla kuten Paraisilla ja Mäntyharjulla. Tämä ei koske kuitenkaan kaikkia niin sanottuja mökkikuntia.

Sääkarttojen mukaan keli oli kumpanakin sunnuntaina hyvä ja aurinkoinen lähes koko maassa.

Päivän lehti

10.8.2020