Kanta-Häme

Vakuutetaanko elokuva-avustaja? Yhdistyksen puheenjohtaja kuvaa kenttää villiksi ja vapaaksi

Suomessa ammattinäyttelijät vakuutetaan tavallisesti työsuhteeseen liittyvillä lakisääteisillä vakuutuksilla, kertoo Suomen Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko.

Sen sijaan elokuvien ja tv-tuotantojen vapaaehtoisten avustajien vakuutusturvasta ei ole olemassa yhteistä käytäntöä tai normistoa, toteaa Ohjelma-avustajat ry:n puheenjohtaja Eero Koskinen. Ohjelma-avustajat ry on yhdistys, joka välittää tuotantoyhtiöille avustajien tietoja ja yhteystietoja.

– Lähtökohtaisesti en edes tiedä, onko olemassa jotain lisävakuutuksia. Suomessa harvemmin käytetään stuntteja, Elina Kuusikko sanoo.

Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa tapahtui kuolemaan johtanut onnettomuus. 58-vuotias mies oli ollut kuvauksissa talkoolaisena. Hän jäi ohjastamansa hevosen vetämien kärryjen alle ja kuoli myöhemmin sairaalassa.

– Kun tästä uutisoitiin, itsekin ihan täällä toimistolla mietittiin, että mitenköhän on mahdettu hoitaa tämä, sillä avustajat eivät ole työsuhteessa, Kuusikko sanoo.

– Tältä osin ei ole koskaan tullut näin konkreettisesti tätä asiaa pohdittavaksi. Mikä on avustaja ja roolin välinen ero, on vähän toisentyyppinen asia jo.

Eero Koskinen sanoo, että avustajat tekevät itse sopimuksensa tuotantoyhtiön kanssa. Koskinen tulkitsee, että tuotantoyhtiö ottaa avustajista vastuun, kun he ovat tuotannossa mukana.

– En ole itsekään kysynyt, olenko vakuutettu, Koskinen sanoo.

– Onhan tämä hyvä heräte, että tullaan tekemään tämä kysymys jatkossa, hän jatkaa.

 

Tuntematon sotilas -elokuvan avustajilla on vakuutusturva, sanoo Kaarina Gould Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy:stä.

Minkälainen vakuutus heillä on?

– En voi niitä yksityiskohtia avata.

– Meillä on oma vakuutusturvansa ei-työsuhteessa oleville avustajille, Gould sanoo.

Hän toteaa, että vakuutusehtojen yksityiskohdat ovat sopimusasioita, eikä hän niihin vedoten kerro enempää.

Yhteensä Tuntematon sotilas -elokuvan tuotannossa on Gouldin mukaan noin 2 000 avustajaa.

Laura Myllymäki