Kanta-Häme

Vakuutusyhtiön sairaala aikoo olla nopea

Mies loukkasi työtapaturmassa kätensä ja joutui odottamaan leikkaukseen pääsyä pari viikkoa. Siinä ajassa käsi ehti mennä niin huonoon kuntoon, ettei kädestä saanut enää täysin toimintakykyistä. Mies jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Juuri tällaiset tilanteet vakuutusyhtiö Pohjola Vakuutus haluaa välttää.

Yhtiö avasi keskiviikkona Suomen ensimmäisen vakuutusyhtiön omistaman päiväsairaalan, Omasairaalan, joka keskittyy tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien hoitoon.

– Jos keski-iän ylittäneen potilaan hoito viivästyy ja kuntoutus on puutteellista, käy pahimmillaan niin, että potilas menettää työkykynsä, Omasairaalan toimitusjohtaja Harri Aho sanoo.

Pipi maksaa 300 euroa päivässä

Hankkeen taustalla on tavoite hoitoketjun nopeuttamisesta. Pohjola Vakuutuksen mielestä potilaiden tie vahingosta tervehtymiseen on ollut liian pitkä.

– Hoitoon pääsyn viivästyminen ei ole vain julkisen puolen ongelma, vaan yksityisenkin, Harri Aho väittää.

Hoitojonossa viruvien potilaiden ansionmenetyskorvaukset maksavat vakuutusyhtiöille maltaita. Eikä vakuutusyhtiö ole ainoa maksumies. Ahon laskelmien mukaan työntekijän sairastuminen maksaa työnantajalle keskimäärin 300 euroa päivässä.

Omasairaalan periaatteena on, että asiakasta ei pompoteltaisi lääkäriltä toiselle, vaan hoitotoimenpiteisiin päästäisiin kiinni jo toisella käynnillä.

– Eilen vastaanotolle tullut potilas leikattiin samana päivänä, Aho kehaisee.

Miten varmistetaan se, ettei nopeassa toimintatavassa hutkita ennen kuin tutkitaan?

– Sellaista riskiä ei ole. Diagnostiikkamme on huippuluokkaa, koska asiakas tapaa erikoislääkärin heti ensimmäisellä kerralla.

Toinen sairaalan perustamista vauhdittanut pulma on leikkaushoidon jälkeinen kuntoutus. Pohjola Vakuutus on pitänyt kuntoutusta riittämättömänä, ja aikoo nyt omassa sairaalassaan keskittyä siihen erityisesti. Omasairaalassa kuntoutusta ohjataan kädestä pitäen.

Kantahämäläisetkin tervetulleita

Omasairaala aikoo palvella muitakin kuin omistajayhtiön asiakkaita.

Perustajat pitävät ydintoiminta-alueena kuntia, jotka sijaitsevat enintään 1,5 tunnin ajomatkan säteellä Helsingistä. Näin ollen Kanta-Hämeestäkin toivotaan asiakasvirtaa.

Etukäteistutkimusten mukaan asiakkaat olisivat valmiita ajamaan pidempiäkin matkoja, jos pääsevät heti hoitoon.

Onko nopea sairaalahoito kalliimpaa kuin niin sanotussa normaalissa aikataulussa hoitoon pääseminen?

– Palvelumme on aivan markkinahintainen, ja meiltä saa Kela-korvaukset normaaliin tapaan, Aho vastaa.

Omasairaalan erikoisuus on vakuutuskorvauskäsittelyyn erikoistunut henkilökunta. Selvissä tapauksissa vakuutuskorvauspäätöksen saattaa saada saman tien ja samalta luukulta kuin hoidonkin.

Pohjola Vakuutus on Suomen suurin yksityinen terveyspalvelujen ostaja. Yhtiöllä on sopimuksia noin 160 lääkäriaseman ja sairaalan kanssa. Nämä sopimukset jatkuvat ennallaan.

– Toivomme, että yhteistyökumppanimmekin nopeuttaisivat hoitoketjujaan ja tehostaisivat kuntoutusta. Yksityisellä sektorilla on mennyt liian pitkään liian hyvin, Aho viittaa vakiintuneisiin toimintatapoihin. (HäSa)

Päivän lehti

2.4.2020