Kanta-Häme Riihimäki

Valion tehtaalla yt-neuvottelut Riihimäellä – Neuvottelujen piirissä 14 tuotannon työntekijää

Yt-neuvottelujen aloittamisen syynä on uudistukset valmistuksessa. Arkistokuva

Valion Riihimäen tehtaassa on tällä viikolla aloitettu yhteistoimintaneuvottelut.

Neuvottelujen aloittamisen syynä ovat uudistukset valmistuksessa, kun Riihimäen vanhasta meijeristä siirretään valmistusta uuteen välipalatehtaaseen. Tämä vaikuttaa mikä vaikuttaa jatkossa työmäärään ja työkokonaisuuksiin, kertoo Valion viestintäpäällikkö Helena Karhujoki.

Neuvottelujen piirissä on kaikkiaan 14 henkilöä tuotantoon liittyvissä tehtävissä. Kyseisille henkilöille pyritään löytämään uusi tehtävä.

Meijerialueella noin 450 työntekijää

Riihimäen meijerialueella on 1960-luvun lopulla valmistunut meijeri ja pari vuotta sitten käynnistynyt uusi välipalatehdas. Lisäksi tontilla on tuotteiden jakeluvarasto.

Meijerialueella työskentelee yhteensä noin 450 henkilöä: vanhassa meijerissä noin 120, uudessa välipalatehtaassa noin 100, varastolla noin 200 ja toimistotehtävissä noin 30 henkilöä.

-Kaikki toiminnot jatkavat alueella. Vanha meijeri keskittyy siis jatkossa maitojen, piimän ja kerman pakkaamiseen, Karhujoki kertoo Hämeen Sanomille sähköpostitse

Neuvottelut saadaan näillä näkymin päätökseen marraskuun aikana. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamuposti.

 

Päivitetty juttu kauttaaltaan 1.11.2019 kello 16.

Jutussa korjattu Valion viestintäpäällikkö Helena Karhujoen titteli oikeaksi 1.1.2019 kello 17.58.

Asiasanat