Kanta-Häme

Valitus ei estä uuden lautakunnan valintaa

Hattulan valtuustossa on tänään keskiviikkona esillä uuden tarkastuslautakunnan valinta.

Valtuusto erotti kesäkuun kokouksessaan entisen tarkastuslautakunnan luottamuspulan takia, ja tästä päätöksestä on valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hattulassa on keskusteltu siitä, voidaanko uusi lautakunta valita, kun erottamispäätös ei ole valituksen takia lainvoimainen.

Kuntaliiton johtavan lakimiehen Heikki Harjulan mukaan valitus ei estä uuden lautakunnan valintaa.

– Lainvoimaa saatetaan tällaisessa tapauksessa joutua odottamaan pitkäänkin, mutta kunnan pitää pysyä toimintakykyisenä. Siksi erottamispäätökset voidaan panna täytäntöön valituksista huolimatta.

– Useimmiten uusi toimielin valitaan samassa kokouksessa, jossa erottamispäätöskin tehdään. Eli Hattulassa on pikemminkin odotettu tavallista pitempään, kun uuden lautakunnan valinta tehdään vasta erottamista seuraavassa kokouksessa, Harjula sanoo.

Tarkastuslautakunnan asema kunnissa on hieman erilainen kuin muiden lautakuntien. Muut lautakunnan toimivat kunnanhallituksen alaisuudessa, mutta tarkastuslautakunta suoraan valtuuston. Harjulan mukaan tämä asia ei vaikuta lautakunnan erottamiseen eikä uuden valintaan millään tavalla. (HäSa)