Kanta-Häme

Valituskierros jätepäätöksestä jatkuu

Jätelautakunta päätti äänestyksen jälkeen valittaa hallinto-oikeuden keskitettyä jätteiden kuljetusta koskeneesta päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Jätelautakunnan puheenjohtaja Juha Tuomi (kok.) tosin esitti, että hallinto-oikeuden päätös olisi vain merkitty tiedoksi.

Hallinto-oikeus kumosi äskettäin lautakunnan päätöksen jätekuljetusten keskitettyyn kilpailutukseen siirtymisestä.

Lautakunnassa vs. jätehuoltokoordinaattorin sijaisena toiminut tilaajajohtaja Päivi Saloranta esitti valituksen tekemistä.

Tuomen esitystä äänestivät Nora Kahilainen (ps.), Olli-Pekka Eskelinen (kesk.) ja Harri Kokko (kok.). Esittelijän kannalla olivat Petri Ojanen (vihr.), Leena Murtonen (sd.), Esko Laakso (vas.) Marjatta Perkiö (sd.), Niina Takala (sd.) ja Juhani Koivusaari (kok.).

Äänin 6-4 jatkovalitus lähtee KHO:een.

Pääosa Kiertokapulan toimialueen kunnista on jo aikaisemmin siirtynyt jätekuljetusten keskitettyyn kilpailutukseen.

Jätelautakunnan vuoden takainen päätös koski Hattulaa, Hämeenlinnaa, Janakkalaa, Loppea, Riihimäen haja-asutusaluetta

ja Hausjärven Mommilaa.

Virheellinen johtopäätös

Hallinto-­oikeus kumosi päätöksen vedoten siihen, ettei päätöksen pohjaksi ollut kuntakohtaista tarkastelua, vaan koko aluetta oli käsitelty yhtenä kokonaisuutena.

Valitusta valmistellut Hämeenlinnan kaupunginlakimies Miia Luukko toteaa, että hallinto-­oikeuden johtopäätös riittävien selvitysten puuttumisesta on virheellinen.

Perustelujen mukaan päätöksen pohjaksi tehty jätteenkuljetus tarkastelu on aluekohtainen, mutta tieto on ryhmitelty asiasisällön perusteella.

Päätöksestä valittivat vuosi sitten hallinto­-oikeuteen muun muassa Janakkalan kunta, Lassila & Tikanoja ja kaupunginvaltuutettu

Kari Ilkkala (ps.).

Jätelautakunta toimii 12 kunnan yhteisenä jätehuoltoviranomaisena ns. Kolmenkierron alueella. joka ulottuu Keravalta Valkeakoskelle. (HäSa)