Kanta-Häme

Valkeakoskella hiihdetään vielä

Outo sääilmiö ei hiihtäjiä hetkauta. Kaikki tietävät, ettei taivaalta tipahtelevista hiutaleista ole Pirkanmaan viimeisen ladunpätkän, Valkeakosken Korkeakankaan, pelastajiksi.

Sen jälkeen, kun Nokian Koukkujärven ja Lempäälän Hakkarin tykkilumiladut jouduttiin viikko sitten sulkemaan, on Korkeakangas ollut Pirkanmaan ainoa hiihtolatu. Seuraavaksi lähin on pääkaupunkiseudulla.

– Hiihtäjiä on Hämeenlinnasta, Nokialta, Lempäälästä ja Tampereelta, mutta eilen vielä varmistelivat Lahdestakin, että pääseekö täällä hiihtämään. Olivat joutuneet sulkemaan ladun, Valkeakosken Hakan legendaarinen hiihtoneuvos Antero Kekkonen kertoo.

Korkeakankaan 1052 metrin ladulla hiihdetään vuosi sitten säilötyllä lumella.

– Lunta oli paljon, mutta parissa viikossa se on sulanut jo parikymmentä senttiä. Kun pakkaset tulevat, on lumitykit saatava heti laulamaan, valkeakoskelainen Jukka Pelkonen kertoo.

Pelkonen sanoo hiihtävänsä Korkeakankaalla ainakin 30 kilometriä samoin kuin nokialainenKyösti Rintalakin. Vaikka latu on lyhyt, ei sen edestakaisin tahkoaminen kyllästytä heitä. Seura on kuulemma siihen aivan liian hauskaa.

– Eihän tässä hiihdetä kuin pari tuntia kerrallaan. Sitten voisi kyllästyttää, jos hiihtäisi neljä tuntia niin kuin jotkut tekevät, Kyösti Rintala sanoo.

Hiihtäjät toivovat, että seurat oppisivat tekemään yhteistyötä.

– En jaksa enää uskoa, että Tampereellekin saataisiin joskus latu. Motivaatiota tässä kyllä tarvitaan, kun joutuu ajamaan 65 kilometriä suuntaansa päästäkseen hiihtämään, Pekka Lius sanoo.

Hiihtoneuvos ei mustasta talvesta ole moksiskaan. Säät vaihtelevat, eikä sille mitään voi.

– Muistan, kun soitin Innsbruckin talviolympialaisista kotiin vuonna 1964 onnitellakseni poikaani syntymäpäivistä. Viisivuotias poikani oli juuri päässyt ensimmäisen kerran suksille. Päivä oli 27.1.1964, Kekkonen hymyilee.

Vaikka Valkeakoskella pääseekin vielä toistaiseksi hiihtämään, ei mikään ole ikuista.

– Pikkuhiljaa tämä meidänkin latumme menee huonompaan kuntoon, jos ei ala sataa. Tärkeintä olisi saada nyt pakkasta, , Kekkonen huomauttaa.

Hiihtoneuvoksen mielestä Valkeakosken latu alkaa olla jo likainen ja liukas. Neuvosta itseään ei ladulla ole vielä nähty.

– En tällä hetkellä pysty hiihtämään, mutta menen kyllä heti, kun jalka sen sallii, Antero Kekkonen, 92, lupaa.