Kanta-Häme

Valmet Automotive kiinnostaa Kanta-Hämeessä

Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan pestuumarkkinat ovat ulottuneet Hämeeseen asti.

Kiinnostusta autotehtaalla työskentelyyn on ollut Kanta-Hämeessäkin, mutta mitään suurta ryntäystä ei läntiseen Suomeen ole ollut. Suurin osa hakijoista on ollut Varsinais-Suomesta.

Hämeen TE-toimiston viestinnän asiantuntija Maarit Ahomäki pitää Valmet Automotiven ja Uudenkaupungin rohkeaa rekrytointitapaa mahtavana asiana ei vain Varsinais-Suomelle, vaan koko maalle.

Rekrytointi on jo työmarkkinoilla tuttua, mutta tavallisesti se on paljon pienimuotoisempaa.

– En ole koskaan kokenut vastaavaa. On hienoa katsoa kuinka täysillä Uusikaupunki on mukana hankkeessa. Se ei todellakaan ole jäänyt sivustakatsojaksi, Ahomäki sanoo.

Ahomäen mielestä kyseessä on aikamoinen mahdollisuus ennen kaikkea nuorille, sillä autotehtaalta ovat saaneet töitä myös välivuotta viettävät nuoret.

– Ei ole kovinkaan yleistä, että työpaikkoja tarjotaan kouluttamattomille ja ammattitaidottomillekin. Tulemme järjestämään heille vielä omia tiedotustilaisuuksia, Ahomäki kertoo.

Helmi-maaliskuussa kiinnostuneita kuljetettiin Uuteenkaupunkiin Valmet Automotiven tehtaille busseilla. Hämeenlinnan kautta kulki yksi bussi, mutta toista bussia ei Hämeeseen ole enää luvassa.

Ensi viikolla Uudenkaupungin edustajat lähtevät kiertämään kahdeksalle paikkakunnalle Suomen eri puolille.

– Yritimme saada linja-autoa poikkeamaan myös tänne, mutta emme onnistuneet. Toivon mukaan kierrokset jatkuvat vielä syksyllä ja silloin kohteena olisi myös Häme, Ahomäki sanoo.

Valmet Atomotiven ja Turussa toimivan Meyerin telakan työvoimapula on Ahomäen mukaan ennen näkemätöntä ja säteilee koko maahan. Tehtaille tarvitaan nyt monen alan ammattilaista aina tuotannosta toimistoon.

– Tunnelmat ovat todella positiiviset. Koko Hämeessä on työttömyys laskenut seitsemän prosenttia viime vuodesta. Myönteisintä kehitys on ollut Riihimäellä, jossa lasku on ollut peräti 13 prosenttia, Ahomäki kertoo.

Työvoimapulaa potevat tällä hetkellä kaikkialla Suomessa metalli- ja rakennusalat. Hoivapuolen suosio ei ole koskaan päässyt edes hiipumaan.

Hämeenlinnan seudulla on työttömiä työnhakijoita kaikkiaan 5081, kun heitä viime vuonna oli vielä 5451. Koko Hämeessä työttömiä oli 23 500. Avoimia työpaikkoja on Hämeessä 3759. HäSa

Päivän lehti

4.6.2020