Kanta-Häme

Valo sai vekarat mykistymään

Mitä tarvitaan, jotta lapsen kasvoille saadaan loihdittua haltioitunut ilme?

Ei välttämättä muuta kuin pimennetty huone ja muutama hitaasti lipuva valo.

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXissa resepti tuntui ainakin torstaiaamuna toimivan, niin haltioituneita ilmeitä Vekaraviikon lopulla järjestetyissä valoseikkailuissa nähtiin.

Kahden Hamkin ohjaustoiminnan opiskelijan, Veera Antikaisen ja Sarina Pulkan suunnittelema valoseikkailu edustaa syksyn Vekaraviikon ohjelmassa uutuuksia, joita sisältöä suunnitteleva Ann-Marie Fagerström yrittää ujuttaa mukaan jokaiselle viikolle.

Värikylpy vetää vuodesta toiseen

Vekaraviikkoja on järjestetty Arxissa jo viiden vuoden ajan, syksyisin ja keväisin. Vauvojen värikylvyistä, taaperoiden maalauspajoista ja sirkuspajoista on tullut sellaisia hittejä, että ne löytyvät takuuvarmasti jokaisen viikon ohjelmasta. Ne ovat myös niitä tapahtumia, joiden liput viedään käsistä.

– Niitä osataan odottaa ja niistä halutaan pitää kiinni. Niistä haetaan perheiden yhteisiä kokemuksia, Fagerström miettii.

Vekaraviikkojen ohjelmisto toteutetaan pienellä budjetilla, ja osallistujilta peritään korkeintaan pieni osallistumismaksu.

Kantakaupungissa sijaitsevat päiväkodit hyödyntävät tarjontaa kiitettävästi, mutta kauempaa jää usein tulematta, koska kulkeminen maksaa. Jonkin verran ARXin väki toki käy vierailuillakin päiväkodeissa.

Fagerström näkisi kuitenkin mielellään lapsiperheiden ja -ryhmien suuntaavan entistä ahkerammin Arxiin. Mitä nuorempina lapset tottuvat hyödyntämään kulttuuripalveluita, sitä todennäköisemmin he myös käyttävät palveluita aikuistuttuaankin.

Voi jospa olisi kahvila…

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxin väellä on haave.

Ann-Marie Fagerströmin mukaan he haluaisivat tehdä Arxista avoimen, kaikenikäisten kohtauspaikan. Parhaiten tämä onnistuisi, jos talossa olisi kaikille avoin kahvila – sellainen lasten ehdoilla toteutettu, jonne aikuisetkin saisivat toisinaan tulla istumaan ja aikaa viettämään.

Satuhetkiä, kirjoja, musiikkia, oleskelua ja miksei vaikka odotteluakin. Hengettärenä häärisi jonkinlainen taidekasvattaja, joka ottaisi ryhmät vastaan ja ohjaisi eteenpäin.

– Kysymys on kuitenkin resursseista. Pitäisi olla tilat ja henkilökuntaakin. Jos asiat loksahtavat kohdalleen, miksei sen voisi toteuttaakin, Fagerström miettii.

Vekaraviikko päättyy lauantaina 27.10 järjestettävään Vekara-ARXantai tapahtumaan. Kello 12–15 järjestettävään tapahtumaan on vapaa pääsy.