Kanta-Häme

Valtuusto saa Riihimäen teatterisopimuksen pohdittavakseen

Museoiden keskittäminen etenee Riihimäellä.

Riihimäen teatterin myynti Bulevardin teatteriyhdistykselle menee vielä kaupunginvaltuuston pohdittavaksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi Riihimäen Teatteri oy:n osakkeiden kauppakirjaluonnoksen. Bulevardin teatteriyhdistyksen kanssa tehtävä sopimus menee kuitenkin valtuuston käsiteltäväksi.

Bulevardin teatteriyhdistys ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka pääasiallisena tehtävänä on pyörittää vanhan Kansallisoopperan ja kansallisbaletin, nykyisen Aleksanterin Teatterin, taiteellista ja vierailuteatteritoimintaa.

 

Uudessa järjestelyssä Riihimäen Teatteri oy:n koko osakekanta siirtyy Bulevardin teatteriyhdistyksen omistukseen. Henkilöstön työnantajana säilyy Riihimäen Teatteri oy, ja yhtiö tekee samalla nykyisiin teatteritiloihin 15 vuoden vuokrasopimuksen.

Bulevardin teatteriyhdistys suunnittelee teatteri-infraan panostamista ja mm. kesäteatterin kattamista. Esitysten määrään ei ole tulossa merkittäviä muutoksia.

 

Kauppa tehdään kaksivaiheisesti. Teatteriyhdistyksen edustajat tulevat mukaan teatteriyhtiön johtoon heti kaupan toteuduttua. Ensi kesäkuussa täysi päätösvalta toiminnasta siirtyy yhdistykselle.

Teatterin tilat siirtyvät ennen kaupantekoa kaikilta osin teatteriyhtiöltä kaupungin omistukseen.

 

Riihimäen museoita sovitellaan lasimuseon alueelle. Kaupunginhallitus päätti selvittää metsästysmuseon ja mahdollisen kalastusmuseon mahdollisuudet aikaisempaa tiiviimpään yhteistyöhön.

Tavoitteena on ollut keskittää museoiden toimintaa, jotta osa tiloista voitaisiin myydä.

Selvityksessä tulee kuitenkin vielä arvioida miten kaupunginmuseon säilyminen nykyisellä paikalla vaikuttaa hankkeeseen.

Kaupunginhallitus selvittää, voidaanko lasimuseosta, kaupunginmuseosta ja taidemuseosta muodostaa yksi ja yhtenäinen organisaatio.

Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelma tulee käydä kokonaisuudessaan läpi ja tehdä arvonluokitus kokoelmassa olevista teoksista. HÄSA