Kanta-Häme

Valtuuston koalitio hajosi Janakkalassa

Kunnallisvaalien jälkeen muodostettu kolmen puolueen tekninen vaaliliitto on hajoamassa Janakkalassa. Valtuuston kolmas varapuheenjohtaja Eeva-Maria Tuominen (ps.) ilmoitti tiistaina, että hän irtisanoutuu koalitiosta.

SDP, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset muodostivat koalition loppuvuodesta 2012. Näillä ryhmillä on yhteensä 22 valtuutettua, joten koalitiolla on yhden hengen enemmistö 43-jäsenisessä valtuustossa.

“Mitta tuli täyteen”

Näin koalitio sai enemmistön luottamuspaikoista kunnanhallituksessa ja lautakunnissa ja lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajuuden.

– Mitta tuli täyteen, Eeva-Maria Tuominen perustelee irtisanoutumistaan.

Hän arvostelee tapaa, jolla politiikkaa Janakkalassa tehdään. Hän on suivaantunut siihen, että kunnanhallitus on käyttänyt otto-oikeuttaan lautakuntien päättämiin asioihin. Näin on hänen mielestään esimerkiksi koetettu lakkauttaa pikkukouluja.

– En voi tukea tällaista politiikan tekoa, Tuominen sanoo.

Viimeinen niitti oli se, kun kunnanhallitus päätti maanantaina palauttaa päiväkotiasian takaisin kasvatus- ja koulutuslautakuntaan. Tuominen on itse kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen.

Päiväkotiasia viimeinen niitti

Lautakuntahan esitti, että Turengin uusi päiväkoti rakennettaisiin Moisioon, mutta kunnanhallitus päätyi kunnanjohtajan esityksen kannalle, että vielä pitäisi miettiä myös Korkeavuorenpellon vaihtoehtoa. Tuominen taas on sitä mieltä, että Korkeavuorenpelto-vaihtoehto veisi päiväkodin rakentamisen liian pitkälle tulevaisuuteen.

Erikoiseksi asian tekee se, että perussuomalaisia kunnanhallituksessa edustava Seppo Hauta-aho äänesti kunnanjohtajan esityksen puolesta.

Myös Tuominen on mukana kunnanhallituksen kokouksissa, koska hän kuuluu valtuuston puheenjohtajistoon, mutta hänellä ei ole oikeutta osallistua päätöksentekoon.

Tuominen toivoo, että hänen eronsa koalitiosta johtaa siihen, että kunnan elinten puheenjohtajistoon tulisi muutoksia ensi vuonna.

Ryhmä luottaa Tuomiseen

– Tässä on kyse Tuomisen henkilökohtaisesta ratkaisusta, jonka hyvin ymmärrän, ryhmäjohtaja Seppo Hauta-aho sanoo.

Hauta-aho korostaa, että ryhmässä on edelleen täysi luottamus Tuomiseen.

– Joudumme harkitsemaan ryhmässä, jatkammeko teknisessä vaaliliitossa.

Siis koko ryhmä voi lähteä koalitiosta?

– Ei se ole poissuljettua. Katsotaan, mihin päädytään.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kalevi Ilmarinen (sd.) kertoi tiistaina Hämeen Sanomille, että koalitiosopimus on voimassa koko vaalikauden. Se siis koskee myös vuoden 2015 alussa tehtäviä valintoja.

Janakkalan valtuusto valitsee kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajiston ensi vuoden alussa.

Ilmarinen huomauttaa, että sopimus koskee tehtävien jakoa koalition kolmen puolueen välillä. Niihin ei siis pitäisi tulla muutoksia, mikäli sopimus pitää. Henkilömuutokset ryhmien sisällä ovat kuitenkin mahdollisia.

Sopimukset ovat yleensä päteneet

Mikäli sopimuksesta pidetään kiinni, esimerkiksi kunnanhallituksen puheenjohtajuus säilyy demareilla.

– Mutta ainahan sopimuksen voi rikkoa, Ilmarinen sanoo.

Toisaalta hän huomauttaa, että Janakkalassa on ollut tapana pitää sopimuksista kiinni.

– Kun sopimuksia on tehty, muutkin ryhmät ovat kunnioittaneet niitä. Jos matkan varrella on tullut niin sanottuja loikkauksia, jotka ovat vaikuttaneet voimasuhteisiin, ryhmät eivät ole kuitenkaan lähteneet toisten sopimuksia rikkomaan. (HäSa)