Kanta-Häme

Valtuuston vetäjän paikasta vääntöä

Hattulassa luottamuspaikkaneuvottelut ovat jumittuneet kiistaan valtuuston puheenjohtajan paikasta. Se kiinnostaa sekä demareita että keskustaa.

Sosiaalidemokraatit saivat kuntavaaleissa valtuustoon yhdeksän edustajaa ja keskusta kahdeksan. Keskusta oli kuitenkin aiempien vaalien tapaan vaaliliitossa kristillisten kanssa, ja yhdessä myös niillä on yhdeksän valtuutettua.

– Tilanne on täpärä, sillä keskiryhmät saivat yhteensä 32 ääntä enemmän kuin demarit, mutta toisaalta demariryhmä on suurempi, sanoo neuvottelujen puheenjohtajana toimiva Kari Ventola (kok.).

Kokoomus on kymmenellä valtuutetullaan ryhmistä suurin, ja on näin ollen saamassa kunnanhallituksen puheenjohtajuuden. Ventolan mukaan ryhmä ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, kuka puheenjohtajaksi valitaan.

Seuraavan kerran ryhmien edustajat kokoontuvat keskustelemaan luottamuspaikoista torstaina. Ventola arvelee, että esimerkiksi kunnanhallituksen kokoonpano ratkeaa nopeasti sen jälkeen, kun valtuuston puheenjohtajan paikka saadaan ratkaistua.

– Olemme alun alkaen lähteneet siitä, että ratkaisu löytyisi keskustelemalla ja ilman liittoutumia. Uskoisin, että sen myös onnistuu.

Vaaleissa perussuomalaiset saivat valtuustoon kuusi paikkaa ja vihreät yhden. (HäSa)