Kanta-Häme

Vanaja-salissa soivat Pohjolan tuulet

Muotoilija, monitoimimies Markku Piri hehkuu ylpeyttä.

Hänen haaveensa, saada ooppera- ja lied-laulaja Soile Isokoski esiintymään Sibelius-juhlavuonna Hämeenlinnassa, toteutuu. Isokoski kiipeää vuoden päästä syyskuussa lavalle amerikkalaisen pianistin Martin Katzin kanssa.

Eikä tässä vielä kaikki.

Konsertin lisäksi on luvassa myös Vanajanlinnassa järjestettävät juhlaillalliset sekä Martin Katzin vetämä mestarikurssi.

Kaikki tämä tapahtuu Markku Pirin Enthusiasmo oy:n kautta, jolle kaupungin myönsi 11 000 euroa Sibelius-juhlavuoden avustusta.

Pirille konserttien tuottaminen ei ole uusi aluevaltaus, sillä intohimoisena vokaalimusiikin ystävänä hän kertoo tuottaneensa nelisenkymmentä konserttia.

Pari vuotta Hämeenlinnassa asuneella Pirillä on kokemusta konserttien järjestämisestä etenkin Huittisissa, missä hän luotsasi Wanhan Pappilan vokaalimusiikin festivaalia.

Sibelius-juhlavuoden taustajoukoissa Markku Piri on mukana muutenkin. Luota-hankkeen kautta Piri vastaa kaupungin kulttuurihistoriallisesti ja matkailullisesti tärkeiden alueiden somistamisesta ja kehittämisestä. Tämän lisäksi mies on mukana Sibelius-tuotemessujen taustajoukoissa.

Ei pelkkää …Sibeliusta

Piri puhuu kokonaisuudesta Sibelius-juhlavuoden käyntikorttina, joka vetää ihmisiä paitsi muualta Suomesta myös muualta maailmasta Hämeenlinnaan.

– On mahdollista, että Hämeenlinnassa ja Suomessa tulee juhlavuonna ylitarjontaa tapahtumista. Siksi nyt tähdätään laatuun, Piri sanoo.

Konsertissa ei kuulla ainoastaan Sibeliuksen musiikkia, vaan myös norjalaisen Edvard Griegin sekä Sibeliuksen maamiesten, Toivo Kuulan ja Leevi Madetojan, musiikkia.

– Tavoitteena on paitsi avata aikakautta, myös avata säveltäjien vaikutusta toisiinsa. Musiikin lisäksi kyse on lyriikasta, Piri muotoilee.

Soile Isokoskelle ja Martin Katzille esiintyminen on ensimmäinen yhdessä. Kylmiltään taiteilijat eivät lavalle hyppää, vaan kaksikko saapuu tammikuun lopulla Hämeenlinnan Verkatehtaalle yhteisiin harjoituksiin.

– Martin ilmoitti haluavansa tulla puolitoista tuntia ennen Soilea harjoittelemaan ja verryttelemään, Piri viittaa amerikkalaisystäväänsä.

Mestarikurssi …työpareille

Martin Katz on tehnyt uransa aikana yhteistyötä useiden huippumuusikoiden kanssa. Mezzosopraano Marilyn Hornen pianistina hän esiintyi peräti 35 vuoden ajan.

Mies on levyttänyt ja esiintynyt myös muun muassa Jose Carreraksen, Kiri Te Kanawan sekä Karita Mattilan kanssa.

Martin Katz on tullut tunnetuksi myös opettajana. Hänen mestarikurssejaan on vedetty ympäri maailmaa, myös Suomessa.

Ensi syksynä Hämeenlinnassa järjestettävä mestarikurssi on tarkoitettu laulaja–pianisti-pareille. Viikkoa ennen varsinaista konserttia järjestettävälle kurssille otetaan mukaan 8–10 paria. Tämän lisäksi mukaan pääsee myös lippuja vastaan kuunteluoppilaaksi. (HäSa)

Martin Katzin mestarikurssi pianisteille ja laulajille Verkatehtaan Vanaja-salissa 5.–6.2015.Pohjolan tuulia -konsertti 12.9.2015 Verkatehtaan Vanaja-salissa.Juhlaillalliset konsertin jälkeen Vanajanlinnassa kello 21.

 

 

Jutun faktalaatikkoa korjattu 18.9. Alkuperäisen jutun kahdessa avustussummassa oli 500 euron heitto. Lisäksi listalle on lisätty Hämeenlinnan Tarmo, joka sai myös avustusta.