Kanta-Häme

Vanajan hautausmaalla autot huoltoalueelle

Vanajan hautausmaalla voi jouluna jättää auton huoltoalueelle, joka sijaitsee Kirkkoraitin varrella. Hautausmaantiellä on pysäköinti kielletty.

Ahveniston hautausmaalla autolla käyvien on syytä olla erityisen varovaisia tieliittymän kohdalla. Auton voi jättää sairaalalle johtavan kevyenliikenteenväylän varteen. Hautausmaalta poistumiseen suositellaan keskussairaalan liittymää.

Vuorentaan hautausmaan iso paikoitusalue riittää yleensä hautausmaalla kävijöille. Lisäksi käytettävissä on pieni pysäköintialue lähellä Tuokkolan aluetta. Muistolehtoon tuotavat kynttilät asetetaan muistokiven eteen ja sen kahta puolen aivan kappeliin johtavan käytävän reunaan.

Hautausmaiden muistolehdoissa ei saa käyttää kynttilälyhtyjä vähäisen tilan takia. Ulkoroihua ei saa jättää palamaan yksin, koska se saattaa sytyttää kanervat ja havutuksen palamaan. Hautausmaiden jätesäiliöissä on ohjeet käytettyjen hautakynttilöiden lajittelusta. (HäSa)